17. joulukuuta 2014

Virkatut lapaset

Ohje: Novita

Virkkasin nämä lapaset jo aikaa sitten. Ne jäivät odottelemaan käsityörahini uumeniin viimeistelyä, jonka sain viimein tehtyä eilen. Kokonaista neljä langanpäätä pääteltävänä..
Lankana (jota meni 125g) ihana Ice Yarnsin Donna, josta tein myös Capucine -piponi. Langan värimaailma ihastuttaa minua edelleen ja lapasista tuli mukavan pehmoiset. Alkuperäisessä ohjeessa tuossa käännetyssä ranneosassa on käytetty koristeena nappeja, mutta itse jätin ne pois koska en löytänyt mieleisiä.


Luvassa on taas suuria elämänmuutoksia; olen piakkoin muuttamassa toiselle puolen Suomea koulutuksen ja työllistymisen merkeissä. Seuraavat parisen kuukautta tulee olemaan yhtä hulabaloota, kun muutan tavarani pikkuhiljaa uudelle paikkakunnalle ja lopulta uuteen asuntoon. Tulen elämään alkuun putkikassielämää, joten blogi tulee todennäköisesti hiljenemään vuodenvaihteessa kunnes saan tietokoneeni muutettua.

Vaikka tämän vuoden KyJy jäi ilmoittautumisestani huolimatta välistä, olen ilmoittautunut JyJu2015 -haasteeseen. Kyseessä on Jouluyöstä Juhannukseen -haaste, joka löytyy Facebookista. Haasteen idea on sama kuin KyJyssä, ja vielä ehdit mukaan osallistumaan jos mieli tekee. Ilmoittautumisaikaa on 20.12. asti, ja ilmoittautumiseksi riittää kun liittyy linkittämääni ryhmään.
Aloitusaikaa Jyju -töille on ruhtinaallisesti 30.4.15 saakka, joten hitaampikin ehtii hyvin miettiä ja aloittaa tarvittavat 20 työtä. Sopii siis paremmin kuin loistavasti tulevaan kevääseeni.

5 kommenttia:

  1. Ihanan väriset! :) Tulee jostain syystä mieleen Novitan Puro lanka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidän kovasti väristä!
      Puromainen lanka tämä kyllä oli, paksuuskin oli samaa luokkaa. Harmi vaan ettei ole kuitenkaan 100% villaa.

      Poista
  2. Beautiful. Great colors!

    Daphne
    www.haak-en-maak.blogspot.nl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I love the colour, too :)

      Poista

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^