26. joulukuuta 2014

Lankalaihis (lihis) 2014

Koska tasan viikon kuluttua minulla alkaa aikamoinen muuttorumba toiselle puolen Suomea, päätin inventoida lankani nyt vielä kun siihen sekä postauksen kirjoittamiseen on aikaa.
Lankalaihiksessa minulla oli kaksi tavoitetta;

1) että kaikki lankani mahtuvat vielä vuoden lopussa säilytysarkkuunsa sekä
2) saisin vuoden aikana kulutettua varastojani saman verran kuin viime vuonnakin

Kuten ylläolevasta arkkukuvasta voi päätellä, hieman ahdasta meinaa keräsillä olla. Kansi kuitenkin menee vielä hyvin kiinni eikä väliin jää rakostakaan. Eikä tarvitse edes istua kannen päälle! Puolet tavoitteesta on siis saavutettu.


Tavoite numero kaksi jäi toteutumatta.Varsinaiseen haasteen päättymiseen on toki vielä hetki aikaa (15.1.), mutta uskon, etten ehdi siihen mennessä saada 4,2 kiloa täyteen. Tätä kirjoittaessani olen kuluttanut lankaa 2kg 714g.

Lankavarastoni on vuoden aikana muuttunut, lankaa on lähtenyt ja lankaa on tullut tilalle. Aiempaan verrattuna tämä on hieman sekaisempi soppa, josta löytyy myös paljon jämälankoja (kuka ostaa toisten jämiä, en ainakaan minä...). En todellakaan ole kaikkia saapuvia ja lähteviä keriä muistanut merkitä tänne niin kuin aioin, mikä hieman harmittaa. Olen kuitenkin muistanut tunnollisesti punnita jokaisen tekemäni työn vaikka olisi ollut kuinka kiire luovuttaa se uudelle omistajalleen. Hyvä minä!


Kuvassa näkyy lankavarastoni nykyisellään, levitettynä 120cm leveälle sängylle. Lankoja punnitessani ja kuvia ottaessani mietin, että osa keristä on sellaisia, joista voisin haluta eroon. Taidan pitää ihan oikean, vakavan lankalaihiksen tulevana vuonna 2015, koska tämä tuntui menevän vähän höpöksi.

Vertailun vuoksi tässä kuva vuoden alussa olevasta varastosta;

Tässäpä tulevat ne tämän hetken speksit:
Varaston vahvuus Joulukuussa 2014
Yhteensä 18 852g (lihomaan on päästy..)
villasekoitteet: 4446g
sukkalangat: 4852g
mohairsekoitteet: 1433g
100% villalangat: 1771g
bambu & puuvilla: 1304g
jämälangat: 1600g
kuteet: 1415g
akryyli: 1422g

Lankalaihiksen lopputulema:
Lankaa on varastossa 4824g enemmän kuin vuoden alussa!!
VOIHAN LANKALIHIS! :D

Mitä jäi käteen? Ainakin se tieto, että on järkevää ja ihan mielenkiintoistakin käydä lankavarastonsa lävitse noin vuoden välein. Näkee, kuinka on väri- ja materiaalimaku muuttunut vuoden aikana ja kuinka sitä lankaa onkaan tullut hamstrattua ja käytettyä. Sekä tietenkin sen, missä kunnossa langat ovat. Facebookissa on tullut nähtyä niitä tuholaiskeskusteluja sen verran paljon, että kaikki lankani muutamaa akryylikerästä lukuunottamatta ovat päätyneet pusseihin. Toki lankoja tulee muutenkin kaiveltua arkusta vuoden aikana, mutta välillä on ihan hyvä ottaa kaikki pois jemmasta, imuroida arkku ja tutkailla, onko seassa mahdollisesti epätoivottuja vieraita.
Miten muilla on lankalaihis sujunut? Onko lankaa kulunut odotetusti vai onko tullut lihotettua varastoja?

7 kommenttia:

  1. Aika ihana näky.. täytyy myöntää! :) minulla lankalaihis on ollut laihis, joskaan em ehkä ihan tavoiteltuun 3kg.n pudotukseen ole päässytkään.. lopullisen inventaarion säästän vielä tulevaan ja sillä välin kilisyttelen puikkoja vielä kiireesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) Itseäkin näky ilahdutti, vaikka olisi ehkä pitänyt olla pikemminkin vähän kauhistunut. Vielä jokunen gramma ehtii itselläkin mittariin kertyä ennen vuoden vaihdetta, mutta jäljessä oon siltikin.
      Onnea loppurutistukseen, toivottavasti pääset mahdollisimman lähelle tavoitettasi! ;)

      Poista
  2. Hih, ihanaa! En ole ainoa Lankalaihiksen plussalainen. :D Vuoden alussa miulla oli lankoja 8,6kg, ja asetin itselleni 2kg:n tavoitteen. Sain kulutettua lankavarastoistani 4,570kg virkkaamalla ja neulomalla - eli sen puitteissa sain tavoitteen täytettyä. Mutta ne lisäkilot... Niitä on tullut 10,928kg:n verran. Hupsista, sanoi Eemeli! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kohtalotoveri! :D Sinullahan pääsi varasto lihomaan kunnolla ;)
      Hyvä puolihan siinä on, että onpahan mistä valita uusiin projekteihin!

      Poista
  3. Hahha! Onneks en oo ainut, jonka lankalaihis pääty ikävästi lihomiseen xD Mulla tosin +20kg tuli lisäpainoa.. *reps*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D Sullakin tuli lihotettua varastoja oikein kunnolla!

      Poista
  4. Anonyymi31/12/14

    "Voi miten ihanaa" löytää sielunkumppaneita... pitihän niitä lankoja vähentyä... mutta tulikin +8 kiloa. Kaverina tähän laihikseen kannutti ja hän vetää kyllä komeimmat tulokset +25 kg. Miehensä "käskystä" uusi laihis alkaa 1.1.2015.

    VastaaPoista

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^