5. lokakuuta 2016

Kirjoneuleiset käsiasiat

Jatketaanpa toiseksi viimeisimmällä valmistuneella työllä. Mulla meinaa väliin vähän jäädä tuo kuvaaminen; haluaisin kuvata kaikki neuleet jonkun päällä - toisin sanoen itseni päällä - ja avopuolisoni on vaihtelevasti kotona valoisaan aikaan kanssani. Mikä tarkoittaa sitä ettei minulla ole kuvaajaa! Mutta viime viikonloppuna otettiin siis kuvat edellisen postauksen sukista ja näistä kämmekkäistä/pummihanskoista.

Ihmetystä herättää puuttuva pikkusormi.. Minne lie haihtunut kuvasta?
Malli: Omasta päästä
Kuvio: Knittiana
Lanka: Novita Pikkusisko, punainen ja harmaa kaksinkertaisena
Menekki: 77g
Puikot: 3,5mm

Kyselin pikkusiskoltani, mitä hän tarvitsisi jos neuloisin jotain kivaa lahjaksi. Hän ei heti osannut sanoa, mutta myöhemmin lähetti minulle kuvan pummareista, jotka tein avopuolisolleni silloin kun vielä olimme tutustumassa toisiimme. Toiveena oli kaksiväriset, ja koska en halunnut tehdä pelkästään raidallisia, etsin ja löysin ohjekansiostani kuvion, jota halusin näissä käyttää. Kuvio on blogista, jota ei nykyisin enää oikeastaan ole, mutta pinterestistä se vielä löytyy! Linkki vie sinne. En tietenkään ollut kirjoittanut pari vuotta sitten tulostettuun ohjeeseen sen alkuperää, joten meni hetki kun kaivelin sitä ensin Raveltysta ja sitten Pinterestistä. Oli onni, että löysin sen sieltä miljoonien kuvien joukosta vielä uudestaan!

Näissä ei oikeastaan ole mitään erikoista, valikoin kirjoneulekaaviosta mieleiseni kohdan kuviota ajatellen ja säädin sen peilikuvaksi toista hanskaa varten. Näitä oli kyllä kiva neuloa! Neuloin kaksinkertaisella pikkusiskolla, jolloin näistä tuli todella lämpöiset ja pehmeät. Sormet neuloin 1o1n -joustimella, jotta ne myötäisivät sormia juuri sopivasti, mutta antaisivat tarpeeksi myös periksi jos sormia tarvitsee taivuttaa. Tein vielä joustavan päättelyn, jonka opin Spindrift Shawl -huivia tehdessäni, joten ne eivät kinnaa yhtään myöskään yläreunastaan. Kaikenkaikkiaan oikein onnistunut työ, ja vaikka kuvittelin näitä aloittaessani taas että sormien neulominen on ankeaa ja hidasta hommaa, taisin nauttia siitä kaikista eniten näitä tehdessä. Niin se vaan mieli muuttuu :)

Kämmenpuolella on kirjoneuleen sijaan ihan perus pystyraidat, ja onnistuin raidoittamaan myös peukalokiilan ihan oikein! Olen aika ylpeä siitä miten nätit niistä tuli. Muutenkin, ihan toimivat käsineet omasta päästä tehdyiksi.


2. lokakuuta 2016

Hei mummo, mitä kuuluu sinne teille?

Kävin viimeisimmällä Oulun reissullani tapaamassa myös isovanhempiani. Mummini on neulonut minulle monet villasukat ja ajattelin, että nyt on mun vuoro lämmittää mummin jalkoja. Otin siis työn alle kaksi paria pitsisukkia.

Lanka: Trysilgarn Superwash Ullgarn
Menekki: 2 kerää, 100g
Puikot: 3,5mm
Koko: noin 39

Aiemmin olen neulonut samalla ohjeella itselleni pitkät, punaiset sukat, joten ohje oli vanha tuttavuus.
Sen sijaan, että olisin neulonut sukat sukkalehden ohjeen mukaan, otin ohjeen netistä. Koska olen viime aikoina neulonut paljon ohuilla langoilla, tämä lanka oli jotenkin todella paksun oloista. Jännitin langan riittävyyttä, mutta sitä kului tasan kerä per sukka. Jämälankaa taisi jäädä yhteensä puolisen metriä.
Väri on mielestäni ihana, oikein tuollainen keväinen vihreä. Tykkään.

 
 
Lanka: Novita Nalle Taika värissä Jäätelö
Menekki: 77g
Puikot: 3mm
Koko: noin 39

Täytynee todeta, että neljäs kerta toden sanoo! Nimittäin tässä on neljäs parini Niina Laitisen So sweet socks -ohjeella tehtyjä sukkia. Niistä tuli ihanat, ja lankakin on samaa kuin ohjeen kuvissa käytetty. Malli sopii loistavasti tällaiselle vaaleammalle langalle, kuvio näkyy tosi kivasti. Enkä edelleenkään kyllästynyt, joten voi olla että teen näitä vielä lisääkin!

Sukat on edelleen mulla odottamassa nimikointia. Sitten ne pitäisi laittaa postiin ja jalkoja lämmittämään. Nyt kun ilmat on alkaneet viilentyä, itsekin haluaa laittaa yhä useammin villasukat jalkaan kotona (vaikka olenkin käyttänyt niitä muutenkin kesän aikana). Toivon, että sukat ovat sopivat ja mieleiset mummilleni. <3

26. elokuuta 2016

Ompelukone ja korupihdit

Kun palasimme kesälomareissulta kotiin, oli auton takakontissa mukana vanha tuttu: mummoni vanha polkuompelukone. Virittelin sen polkemiskuntoon ja jäin saman tien koukkuun. Joten ompelin:



Koska kaikilla videoita kuvaavilla neulojilla on hienoja projektipusseja, halusin mäkin ommella pari. Lopulta niitä oli iso kasa, 11 kappaletta. Itselle jätin yhden, 8 lähtivät jo postin kyydissä maailmalle ja kaksi on minulla vielä odottamassa uutta kotia. Uusia tulee syntymään; hitaasti, mutta varmasti. Äärettömän koukuttavaa.

Kaivoin myös korupihdit esiin jo ennen lomaa. En ole koskaan ollut mikään koruaskartelija, mutta siitä huolimatta minulla on iso kasa helmiä ja erilaisia pihtejä sekalaisten käsityötarvikkeiden laatikossa odottamassa käyttökohdettaan. Päätin opetella tekemään silmukkamerkkejä.


Ja niitähän syntyi! Kuvassa kuusi settiä, yhteensä olen askarrellut ainakin 30 erilaista silmukkamerkkisettiä, renkailla ja vaijereilla. Kuvassa oleviin kokeilin värillisiä vaijereita. Helmien valitseminen ja yhdisteleminen on ollut todellista väriterapiaa ja ihan mielettömän kivaa!

Tämän postauksen pääpointti tulee tässä;
OLEN AVANNUT OMAN ETSY -KAUPAN!
Tervetuloa ostoksille tai muuten vain ihmettelemään mitä minulla onkaan tällä kertaa myynnissä :)

Halusin perustaa kaupan ja myydä pieniä, itse tekemiäni juttuja säästääkseni teollisuusompelukoneeseen. Viimeaikoina on alkanut tuntua yhä enemmän siltä, että haluaisin elättää itseni käsitöillä ja ennen kaikkea verhoilulla, joten nyt on aika alkaa oikeasti säästämään kunnon kolmisyöttökoneeseen. Tämä on siis todellinen Make you dream come true -juttu, ja halusin siitä mainita jotta tiedätte että jokainen verotuksen jälkeen käteen jäävä euronen menee mun tämän hetken suurimman unelman toteuttamiseen. Iso kiitos kaikille jotka ovat sitä jo tukeneet ja iso kiitos niille, jotka tulevaisuudessa tulevat osallistumaan ostamalla minulta jotain itse tehtyä! :*

20. elokuuta 2016

Vauvaneuleita

Loma-aikana minulla oli tarkoitus neuloa siskoni tulevalle vauvalle neuleita, joita voin antaa hänelle vauvalahjaksi. Sainkin valmiiksi yhden parin sukkia ja neuletakin. Tarkoituksena oli neuloa myös pipo, mutta koska en omistanut sopivankokoisia puikkoja, se jäi siltä reissulta tekemättä.

Vastasyntyneen koon ohje on ilmainen
Lanka: Drops Baby Alpaca Silk
Menekki: 100g
Puikot: 4mm 80cm pyöröt

Halusin neuloa pienen neuletakin ylhäältä alaspäin. Siinä ei saisi olla saumoja koska en tykkää saumojen yhdistämisestä ja ohjeen pitäisi sopia arkustani löytyviin lankoihin. Kysyin jälleen videoideni katselijoilta ehdotuksia ja tämä valikoitui toteutettavaksi. Lankana on ihanan pehmeä alpakkasilkkisekoite kivassa savunsinisessä sävyssä. Neuloin neuletakin kaksinkertaisella langalla jolloin siihen meni tasan kaksi kerää.
Nopeaa ja helppoa!
Koska olen harrastanut viime aikoina muutenkin kaikenlaisten uusien juttujen kokeiluja niin tässä oli taas pari uutta juttua minulle. Tämä oli ensimmäinen ylhäältä alas neulottu neuletakki ja opettelin hihoja neuloessa myös neulomaan magic loopilla. Olen pitänyt looppaamista jotenkin hirveän isona mörkönä tähän asti ja ihan naurattaa kuinka turhaan. Hihoista tuli todella siistit ja olen tyytyväinen, että sopivankokoiset sukkapuikot jäivät matkatavaroita pakatessa kotiin!


Kuten neuleesta näkyy, käsialani on todella tiivistä kun voin neuloa pelkkää sileää (hihat) ja taas oikeaa ja nurjaa neuloessa siinä on selvästi pientä epätasaisuutta vaikka olisinkin sen kastellut ja kuositellut.
Ohjeesta poiketen laitoin neuletakkiin vain kolme nappia. Napinläpiä siinä on kuitenkin ohjeenmukaisesti 7kpl, mikäli sisko haluaa laittaa loputkin napit takkiin. Tästä tuli mielestäni oikein söpö!

Junasukkia eri langoista

Minulla on ollut tämän vuoden puolella pieni vauvansukkaprojekti meneillään, johon viimein sain seitsemännen ja viimeisen parin nyt lomalla valmiiksi. Olen käyttänyt sukkiin erilaisia ohuita jämälankoja ja neulonut niitä langasta riippuen 2,5mm tai 3mm puikoilla.
Alkuperäinen ajatukseni oli neuloa 2x7 paria sukkia: seitsemän paria vauvalle ja seitsemän paria äidille ja vielä matsaavissa väreissä tai jopa samasta langasta. Ajatuksena, että joka viikonpäivälle olisi molemmille oma pari sukkia. Projekti kuitenkin typistyi nyt lopulta pelkäksi vauvansukkaprojektiksi (koska laiska sukkien neuloja).

Viimeinen valmistunut pari
Olen käyttänyt sukkiin yhteensä lankaa 193 grammaa. Ihan kivoja jämälankasyöppöjä siis. Sukkaparien painot liikkuvat 24-36 gramman välillä. Olen kyllä tyytyväinen siihen, että sukat ovat viimein valmiit! Pääsee suunnittelemaan jotain muuta välillä :)
Siskoni jo valitsi valmistuneista sukista kaksi paria itselleen, hänelle neuletakin mukaan lähtevät siis oranssi-harmaat sekä violettiraidalliset pikkusukat.