22. lokakuuta 2013

KyJy #16 Leopardikuvioiset kirjoneulelapaset

Malli: oma, I versio
Koko: naisten
Langat: neonpinkki SvartaFåret Freja ja musta M&K Safir
Menekki 54g
Puikot 4mm

Viimein sain suunniteltua ja toteutettua loppuun asti nämä lapaset, jotka otin puikoille jo ajat sitten.
Alun perin langat olivat väriltään ruskea ja vihreä, mutta kun viime perjantaina siskolta tuli pyyntö tehdä neonpinkistä ja mustasta kivat kuviolapaset, langat vaihtuivat siinä samalla.
Pitäähän sitä "asiakkaan" toivetta kunnioittaa (sisko ei tiennyt olevansa kuvioneuleasiakas jo kauan ennen viime viikkoista pyyntöä :))
Kämmenselän leokuvio minulla oli jo valmiiksi suunniteltuna, samoin tassu, mutta koska lopulta halusin tassun keskelle männentä, piti hieman vielä suunnitella ennen lapasten aloitusta.
Nopeasti sieltä sitten lapaset valmistuivat, eilen neuloin toisen lähes kokonaan ja päättelin viimein kaikki langanpäät. Pieniä muutoksia aion tehdä vielä malliin, mutta siskolle nämä harjoitusversiot kelpaavat varmasti mainiosti :)
Itselle olisi haaveissa samanlaiset toteutettuna tumman- ja vaaleanharmaina <3




11 kommenttia:

  1. Hyvän näköset, ootko ite siis tehnyt mallin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä, malli on oma ja vielä hieman muokkauksen alaisena, tämä tumppupari oli ensimmäinen kokeiluversio.

      Poista
  2. Onpas söpöt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja tervetuloa lukijakseni!

      Poista
  3. Anonyymi20/1/14

    Mä en ite osaa millää tehä leoparbi kuvioo oon koittanu mut ei oikee onnistu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla Knitpro -ohjelmaa, jolla saa kaikenlaisista kuvista helposti neulekuvioita aikaiseksi: http://www.microrevolt.org/knitPro/ .
      Toki sitä voi joutua vielä itsekin hieman yksinkertaistamaan jotta kuviosta tulee riittävän selkeä.
      Omasta päästä on leokuviokin aika hankala keksiä niin että se näyttäisi järkevältä.. :)

      Poista
  4. Anonyymi29/12/14

    Hei tosi hienot lapaset! Olisiko tästä mahdollista saada kaavaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos mielenkiinnosta! :) Ohje on vielä muokkauksen alaisena, eikä siis vielä jaossa. Aion julkaista ohjeen Ravelryssä kun vain ehdin tehdä sen loppuun. Jaan tiedon asiasta blogissani kun asia on ajankohtainen.

      Poista
    2. Anonyymi29/12/14

      Kiva juttu! pitää yrittää odotellessa kehitellä oma kaava lapasiin :)

      Poista
    3. Onnea suunnitteluun! :)

      Poista

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^