Näytetään tekstit, joissa on tunniste verhoiluopinnot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste verhoiluopinnot. Näytä kaikki tekstit

15. maaliskuuta 2014

Blogin päivitystä, nurinaa ja kaipausta

Jo jonkin aikaa olen harmitellut blogini ulkoasua ja sen keskeneräisyyttä.
Nyt kun viimein on laiska viikonloppu meneillään, sain aikaiseksi hieman suuremman ulkoasuremontin. Eli toisinsanoen koko homma uusiksi värejä myöten.
Mitäs tykkäätte?

Käsityörintamalla on ollut hiljaista, pikkuneuleita on pukannut mutta mitään en ole valmiiksi asti vielä saanut. Ehkäpä huomenissa saisin taas tännekin jotain esiteltävää :)

Ulkoasua pohtiessani huomasin, että tehdessäni viime syksynä postausta lempituolistani olin kokonaan jättänyt ennen purkua- ja kaavoituskuvat kyseisestä postauksesta pois.
Koska kyseiset kuvat ovat lopulta oikein hyvät, ajattelin julkaista ne tässä yhteydessä kun kuitenkin ajattelin asian vierestä höpöttää.
Alkuperäisen postauksen voi lukea täältä:
http://drawemen.blogspot.fi/2013/08/neulontanurkkauksen-tuoli-ja.html

Tuoli ennen purkua

Käsinoja kaavoitusvaiheessa

Valmis tuoli
Kuluneella viikolla iski hirveä ikävä takaisin TEAKiin ja verhoiluhommiin. Satuin valitsemaan koulutyöni (Powerpoint) aiheeksi verhoilun, ja kaikkia näitä vanhoja kuvia selaillessani tiesin että olen jo löytänyt alani. Seuraava ajatus olikin, että mitä ihmettä mä täällä koulussa teen?!
Ei auttaisi epäröidä tällä tavalla, kun karu todellisuus on se etten ole vielä lähelläkään itseni työllistämistä verhoilun saralla. Se haave pienestä erityisestä verhoomosta ei ole kuitenkaan kadonnut minnekään.
Ensiavuksi olen jo etsinyt paikallisen opiston sivuilta tietoa tulevista verhoilukursseista ja ajattelin sellaiselle jopa osallistua kun mahdollista. Hankkia jonkun perinteisen tuolin ja lähteä harjoittelemaan alaa siltä kannalta. Olen jopa miettinyt TEAKiin palaamista lähivuosina, hakemaan lisää koulutusta perinteisen ja ajoneuvoverhoilun puolelta.

Katsotaan, katsotaan. Ja yritetään opiskella ja säästää rahaa. Pian päästään jo tekemään asennusharjoituksia käytännössä, jospa se auttaisi tähän hirvittävään tekemisennälkään..

1. lokakuuta 2013

The beginning..and the end

Koulu on viimein ohitse. Tämä tyttö valmistui verhoilijaksi oikein hyvin arvosanoin!
Työnhaku on hyvässä vauhdissa ja mieli positiivinen.

Viimeisten kahden viikon aikana ompelin jos jonkinlaista pientä, oli koristetyynyä, pöytäliinaa.. Ihan viimeisellä viikolla otin projektiksini viimein asian, joka oli syy alalle päätymiseeni - autoni penkit.

Penkki ennen korjausta
Pahimmassa kunnossa oli kuskin penkki, joka oli lähes räjähtämässä käsiin tässä vaiheessa. Opiskelukaverini avulla purimme selkänojan kankaat irti. Korjasin hieman nuhjuuntunutta pehmustusta, irroitin toimimattoman lämmittimen ja purin sivukapat irti. Uudesta nahasta sopivat kappaleet tilalle, kiinni ompelu, paikalleen vetäminen ja valmis! Lisäksi ompelin takapenkkiin uuden etukapan vanhan hajonneen tilalle. Aikaa meni molempiin korjauksiin penkkien irroituksineen/kiinnityksineen yhden päivän verran. Huippua oli, että keinonahkaa löytyi tasan saman värisenä kuin vanhakin oli, joten penkit ovat nyt lähestulkoon uuden veroiset.

Vaikka syy olikin aluksi niinkin heppoinen kuin auton kunnostusinto, innostuin lopulta totaalisesti verhoilualasta. Se tunne, kun onnistuu jossain haastavassa tai ainakin siltä vaikuttavassa verhoilutyössä, on mahtava. Opintojen kesto - 18kk - oli juuri sopiva ja käytännön oppiminen oli ainakin itselle hyvä tapa opetella uutta. Kouluttajat ovat mukavaa porukkaa ja pitävät aidosti työstään. Heidän kanssaan tuli monesti keskusteltua paljon aiheesta ja myöskin aiheen vierestä.
Suosittelen lämpimästi kaikille opiskelemista Teuvalla, TEAK Oy:ssa.

11. syyskuuta 2013

Kaunotar ja hirviö

Toiseksi viimeistä kouluviikkoa viedään, ja tekeminen alkaa uhkaavasti loppua kesken. Kuluneiden kolmen päivän aikana sain valmiiksi jälleen yhden sohvan ja tänään viimeistelin kepeän nojatuolin.
Otsikolle on kaksi hyvää syytä ja ne molemmat näkyvät seuraavissa kuvissa:

Ensinnä Hirviö, sohva jota en olisi halunnut koskaan tavata. Tokihan jokainen huonekalu on oma osansa tätä opiskeluprosessia, enkä haluaisi olla negatiivinen, mutta..huh. Vaikka tämä oli melko helppo projekti pikku korjauksineen ja aika kului lähinnä ompelukoneen ääressä (mistä pidän kaikista eniten), en vain innostunut. Kangaskaan ei toiminut toivotulla tavalla. Äh.

Sohvan valmistuttua sain työn alle istuimen, joka oli melko surkeassa kunnossa. Se sai välittömästi nimen Hirviö II. Ensimmäisen päivän purin tätä ja aivastelin kankaasta nousevien pölypilvien takia, sekä viimein iltapäivästä pehmustin sen.

Koska viime päivinä olin nähnyt monia huonekaluja päällystetyn samalla sinisellä, tylsällä kankaalla, jolla päällystin Hirviön, pääsin yllättymään iloisesti päivän päätteeksi kouluttajani esitellessä minulle asiakkaan valitseman kankaan.

Totesin, että tästä rumasta ankanpoikasesta saattaakin kasvaa jotain ihan muuta.




Ja kyllä, joutsenhan sieltä paljastui.

Tämä oli niitä päiviä, kun todella voin sanoa olleeni onnellinen alanvalinnasta.
Kangas oli ihanan raikas ja yksinkertaiseen muotoon yhdistettynä täydellinen.

Yhtään saumaa ei tähän ommeltu koneella. Tein kaiken itse käsin. Leijuin.


Saanko esitellä:
Kaunotar.

30. elokuuta 2013

Neuletehdas

Vaikka hetken onkin ollut hiljaista, en minä täysin peukalo keskellä kämmentä ole ollut. Olen neulonut, virkannut tai ommellut joka päivä jotain, ja tässä tulee pieni runsaskuvainen yhteenveto kaikesta mitä olen saanut valmiiksi asti.


Pöllölaukkuun sain inspiraation googlen kuvahaulla löytämästäni kissalaukusta.
Improvisoiden virkkasin soikeat pyörylät ja yhdistin ne. Sitten virkkasin läpän ja korvat. Syystä tai toisesta tämä ei kuitenkaan meinannut haluta niitä korvia sitten millään. Löytäessäni tuon nokkanapin laatikoita penkoessani, tiesin heti, että se haluaa olla pöllö. Onneksi teemaan sopivat silmätkin löytyi, ja laukku oli yhdessä illassa kasattu. Koululla vielä ompelin siihen sopivan vuorin söpöstä ruusukuviollisesta puuvillasta.

Muffineita virkkailin näyttöviikolla iltaisin Wool neliraidan jämistä ja valkoisesta nallesta.
Oikein kivoja, neulatyynyiksi tai leikkeihin juuri sopivia.
Muutenkin oli kiva tehdä välillä jotain yksinkertaista, sillä päiväsaikaan liiman kuivumista odotellessa ja tauoilla näytön aikaan valmistui ensimmäinen KyJyn polvimittaisista palmikkosukista.





Näyttötuolini valmiina, asiakkaan valitsemine käsinojineen ja raheineen. Kahteen päivään tämän tuolin väänsin kasaan, kun oli kiire muuttohommiin. Se näkyikin sitten heti numerossa, kakkonen tulee pikkuvirheiden vuoksi.

 Tilasin setin IHANIA Opalin sweet'n spicy lankoja Lankakamarista facebookin Voihan Villasukka -ryhmäläisen postaaman kuvan innoittamana. Aivan siis kertakaikkiaan..herkullisia lankoja!

Muuton aikaan syntyi tylsät peruslapaset Novitan Usvasta, koko naisen. Ovat loppujen lopuksi niin pliisun väriset, voi olla että pääsevät johonkin muuhun kotiin käyttöön.
Tuli näitä tehdessä todettua, että yhdestä kerästä syntyy kolme lapasta peukaloita vaille. Ensimmäinen oli vaaleansininen, toinen violetti, joten päätin sitten kuitenkin tehdä vielä kolmannen jotta siniselle olisi vastaava pari. Violetti joutui sitten purkuun ja avuksi peukaloiden kanssa.


Tällä viikolla koulussa oli omien töiden viikko, ja verhoilujen sijaan päätin tehdä jotain pientä. Aloitin purkamalla jo aikansa palvelleen pikkulaukun ja ompelemalla sen mukaisesti uuden laukun kankaasta, jota jäi ylitse kuppituolista ja raheista. Siitä tuli tosi kiva, joskin hihna olisi saanut olla lyhyempi.










Innostuin sitten ompelemaan näitä urakalla, mutta pahaksi onnekseni jouduin toteamaan usean turhaksi osoittautuneen yrityksen jälkeen, etteivät verhoilukankaat sovellu tähän hommaan. Paikallisesta kangaskaupasta tarttui sitten mukaan kivaa raidallista puuvillakangasta, josta ompelin kolme rannehihnallista laukkua.
Oli yllätys, miten pieni määrä kangasta riittääkään tällaiseen laukkuun, olkoonkin että näissä vuorikangas on eriä kuin päälikangas.

Tein näistä kaavat ja kirjoitin ohjeetkin ylös, jotta voin ommella tulevaisuudessakin näitä lisää.





Viikon lopuksi tuli vielä suunniteltua ja ommeltua eräälle tuttavalle paperirullatelineet. Vaihtokaupassa saan kasan itse tehtyjä joulukortteja :)

Tämän päivän väänsin sukkapuikoille säilytyspusseja, mutta yksikään ei valmistunut kuvattavaksi asti. Jospa ne saisi ommeltua vielä ennen koulun loppumista (3 viikkoa jäljellä!).




P.S. Muokkailin blogini sivupalkkia ja tajusin vihdoin ja viimein lisätä sinne lukijat -gadgetin. Joten tervetuloa lukijaksi, jos höpöttelyt ja ompeluni/neulomukseni kiinnostavat!

12. elokuuta 2013

Hierontapöydän uudelleenverhoilu




Tällaisen pienen välityön sain viime viikon lopulla, ja tänään sain sen viimein viimeisteltyä :)
Kyseessä siis hierontapöytä, josta keinonahka oli paikoin pahasti kovettunut (vääränlaisten pesuaineiden ja liian pesun - joka joskin on tällaisessa tarpeen -jäljiltä) ja osin kulunut puhki.
Vanhan nahat pois ja uutta ompelukoneen alle ja tilalle.
Pehmustusta uusittiin hieman reunoihin, se toi mukavasti uutta tukevuutta.
Vanhojen vanujen poisto ennen pehmustuksen uusintaa oli melko ällöttävää, sillä hierontavoiteet/öljyt pääsevät yllättävän helposti saumojen kohdista lävitse ja imeytymään itse pehmusteeseen. Alunperin vaaleanpunainen pehmuste oli siis muuttunut keltaiseksi.. :)
Tällaista tällä kertaa, tänään tein kaikki teoriakokeet alta pois ja huomenna aloittelen rahin tekoa.
Ensi viikolla on viimein aika näyttää olevansa valmis verhoilija - tutkinto alkaa maanantaiaamuna klo 7.30. Hieman meinaa jo jänskättää, vaikka tuttu homma onkin..

7. elokuuta 2013

K-tuoli

Alle kolmeen päivään valmistui uusin k-tuolini, harjoitteluna tulevaa näyttöä varten (kaksi viikkoa aikaa!). Toisen samanmoisen teen näytössä samalla kankaalla, jotta koululla olisi pari myytäväksi. Tähän tulee vielä tummat wenget tai mustat käsinojat.
Täytyy kyllä sanoa että harjoitus tuli tarpeeseen, osaa sitten näyttökokeessa tehdä kerralla hyvin ja välttää kaikki kummalliset ongelmat joita minulla silloin tällöin ilmaantuu näiden kanssa.
Kaikista eniten tykkäsin tämän tuolin tekemisessä selkänojan käsinompelusta, kangas oli todella hyvä valinta sitä ajatellen.


1. elokuuta 2013

Neulontanurkkauksen tuoli ja käsityörahit




Viimeisin projektini verhoilun saralla näytti tältä. Tuoli vaati vain uutta kangasta (sain sen halvalla koululta) ja kirppiksiltä löydetyt vanhat käsityörahit (molemmat vain 5e/kpl!) saivat uuden elämän tuolin mukana.
Kangas löytyi Eurokankaan vaatetuspuuvillojen joukosta, ja nyt mielenkiinnolla odotankin kuinka se kestää sitten käytössä.. Suuremman rahin kansi on kätevä, kääntämällä sen nurinpäin saa tarvittaessa pienen tason, jolle laskea vaikka se kaakaomuki tai ohjekirjanen hetkeksi käsistä pois.
Pienemmässä rahissa taasen on sisällä kätevä pieni lokerikko pientarvikkeille, joita aina käsitöitä tehdessä tulee tarvittua.
Kankaaseen rakastuin, ja se sopi yllättävän hyvin tällaiseen "uusvanhaan" tuoliin.

Tuolin ja rahien valmistumisaikataulu oli purkuineen kaikkineen noin viitisentoista tuntia.
Aikaavievin osuus oli ehdottomasti tuolin selkä, joka ommeltiin käsin. Se oli aika tarkkaa hommaa kankaan ollessa näin ohutta.

Tyytyväisin mielin alan seuraavaksi virkistää muistiani k-tuolin parissa, sillä tutkintoviikko lähestyy vauhdilla.

22. heinäkuuta 2013

Lomatuoli

Tällainen tuoli valmistui pari viikkoa sitten ennen loman aloitusta. Sillä on myös pari, ja näitä tulikin tehtyä yhteistyönä erään opiskelijakaverin kanssa. Hän oli toisen opiskelijan kanssa purkanut tuolit valmiiksi.


Pehmustus ja verhoilu, ei sen kummempaa tällä kertaa.
Takaselkä ommeltiin käsin kiinni, mikä oli hyvää harjoitusta tulevaa näyttöä varten (joka on viimeiseni, hui).




2. heinäkuuta 2013

Tuolit

 Viime viikolla avustin tällaisten tuolien tekemisessä, lähinnä ompelussa ja kokoonpanossa.
Olivat opiskelukaverit jo valmiiksi ne purkaneet, pehmustaneet ja kaavoittaneet / leikanneet kankaat :)

Tällaisetkin tuli tuossa eräänä päivänä verhoiltua, aidosta nahasta.
En ole ikinä tullut ajatelleeksikaan, että tällainenkin esine voi kuulua verhoilijan työn piiriin
(kyseessä siis terveyskeskuksen kainalosauvat).

Tällä viikolla ollaan tehty koulukaverin kanssa hyvin laiskasti paria retrotuolia. Kokoonpano olisi huomenna edessä..

24. kesäkuuta 2013

Tv-tuolin verhoilu ameriikan malliin

Kun saavuin työharjoittelusta takaisin opintojen pariin, sain työstettäväkseni valtavan laiskanlinnan runsailla yksityiskohdilla. Sitä olen tähän päivään asti taputellut koululla, ja nyt se on onneksi viimein paketissa odotellen omistajaansa.
Laiskanlinnan rinnalla olen tehnyt sitä sun tätä pientä, mm. auttanut piiitkän sohvan verhoilussa, napittanut sohvatyynyjä sekä ommellut pari pöytäliinaa.

Sohva alkuperäisellä verhoilulla.
Uusittu verhoilu (ei yhtään arka väri..) Pintakäsitellyt puuosat tuovat tähän vähän särmää :)


Nojatuolin verhoilu onnistui mielestäni ihan hyvin, jokunen mutka oli matkassa mutta kaikesta onneksi selvittiin ja kangastakin jäi hieman yli. Tästä selvittyäni voisin väittää olevani pian valmis maailmalle (valmistuminenkin lähestyy, 13.9. on aika irrota koulusta jälleen kerran).

23. kesäkuuta 2013

Pikapikatyö (tuolia pukkaa..)

Sain tähän mennessä suuritöisimmän verhoilutyöni viime maanantaina valmiiksi lukuunottamatta selkää, jota en saanut pehmustemuutoksista johtuen yksin paikoilleen. Kyseessä siis amerikanmalliin tehty, muhkea televisiotuoli, josta kuvaa sitten huomenissa kun koko komeus on saatu opettajan avustuksella kasaan.

Minulle jäi kaksi päivää ennen juhannuksen viettoon lähtöä, joille piti keksiä jotain verhoiltavaa, joten otin viimein työn alle tuttavalleni menevän, vanhan tuolin.
Tiistaina purin vanhan verhoilun, pehmustuksen ja joustot sekä asensin paikalleen uudet joustot ja pehmusteet. Keskiviikkona sitten leikkasin kankaan, ompelin päällisen kasaan ja asensin tuoliin. Selkäpuoli ommeltiin käsin, mikä taisi olla kaikista työläin vaihe tässä projektissa kun kangaskin oli niin kovin jämäkkää. Kangas oli kyllä upeaa, United Fabriksin Arnoa sinkin värisenä - kauniin hopeisena.

Kuvaa tulee:

Alkuperäinen kangas, ja käsinommeltava selkä näkyvät loistavasti.

Ei mikään ihme, jos tuolista on kimmoisuus kadonnut?
Halusin kuvata vähän sitä sotkua, mitä noista purkutöistä aina tulee. Etualalla näkyvissä ah, niin ihastuttava, jo aikansa elänyt pehmuste joka pääsi viettämään eläkepäiviään jätteenpolttolaitokselle.

Valmis tuoli hopeine kankaineen.

17. kesäkuuta 2013

Jokunen työharjoittelutyö

Tässä on pikainen muutaman kuvan yhteenveto kuluneen kevään aikaisista töistä, joita en ole ehtinyt tänne listata koska kuvat ovat olleet kännykässäni.
Edit. Tähän väliin vielä, että koska bloggeri tykkää nakella lisäämäni kuvat aina minne tahtoo julkaisuvaiheessa, meni ensimmäisellä julkaisuyrityksellä totaalisesti hermot ja kuvat jäivät odottamaan tulevaisuuden seesteistä päivää..

 Ihan ensimmäisenä kummitytölle ristiäislahjaksi valmistunut lasten k-tuoli. Kuvassa se on jo käärepapereissaan rusettia odottamassa iltaa ennen kastajaisia.
















 Elämäni ensimmäinen, ja tähän mennessä vaikein sohva muovitettuna ja valmiina lähtöön koululla.




Sohva, joka valmistui juuri ennen työharjoitteluun lähtöä. Vasemmalla näkyy hyvin sen "alkuperäinen" väri (tuon keltaisen kankaan alla oli vielä yksi kerros puna/sinistä kuviokangasta).
Työharjoittelussa uudelleenverhoilemani sohva.
 Yrittäjän suunnittelema, hieno moottorikelkan penkinpäällinen reppuineen, kirittynä penkin päälle.
Ompelin tähän joitakin saumoja.
 

Moottoripyörän penkki, jonka kaavoitus, ompelun suunnittelu ja itse ompelu ja kiinnitys kokonaan minun käsialaani.
Tämä onnistui mielestäni loistavasti, ja parasta koko hommassa oli lopulta se tyytyväinen asiakas.

Paljon moottoripyörän penkkejä ehti kulkea mun käsien läpi sen 2,5 kk:n aikana, jonka harjoittelussa olin.


Venepatjan päällystän uusimista siniseen keinonahkaan..



 Penkin pehmusteen korotusharjoitusta.













Lasten polkuauton penkki nahasta.

Istuinlämmitinten asennusprojekti bemariin.. Istuimet avattuina.
Istuinpäällisten vaihtoa avomersun penkkeihin. Huomaa niskatuen ilme.
Käsinojiltaan ympäriverhoiltu k-tuoli.
Työharjoittelun aikaan poikaystävälle valmistui lapaset Usvasta ja puronjämistä.




 Työtuolin verhoilun uusiminen. Vasemmalla vanha, oikealla uusi.
Yllättävän helppo homma, taitaa omakin tuolini vielä saada jossain vaiheessa uuden päällisen.

Helpohko perinteinen tuoli, tykkäsin hirveästi :)











Vasemmalla puolella tuoleissa uudet kankaat, oikealla ennen verhoilua:
(Kangas näyttää hieman laimealta, mutta siinä oli tosi kiva krokotiilinnahkakuviointi.)