Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuubihuivit-kaulaliinat-kaulurit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuubihuivit-kaulaliinat-kaulurit. Näytä kaikki tekstit

21. heinäkuuta 2016

Punaista ja mustaa

Vaikka minulla on ollut kovin vihreä kausi meneillään, avomieheni neuleissa on tällä kertaa käytetty ihan muita värejä. Olen neulonut siis yllättävän paljon punertavaa lankaa.
Punaisesta väristä täytyy sanoa sen verran, että se ei kuulu minun suosikkeihini ollenkaan. Vaikka jotkin sävyt ovat todella kauniita, jotenkin tuntuu todella vaikealta ottaa jotain punaista työn alle. Tällä kertaa kuitenkin selvisin näistä kahdesta projektista oikein hyvin; taisimpa jopa nauttia niistä joiltakin osin!

 Mikä: Tuubihuivi
Mitat: korkeus 27cm, pituus 53cm (kaksinkertaisena)
Lanka: Viking Alpaca Silk kaksinkertaisena 
Menekki: 304g
Puikot: 4,00mm 80cm Zingit
Fiilis: No joo :)

En muista, kuinka monta kertaa olen kertonut jo tämän langan tarinan. Kävin siis viime tammikuussa Oulun Lankamaailmassa josta ostin neljä kerää tätä lankaa. Siitä oli alunperin tarkoitus tulla pipo ja kämmekkäät avopuolisolleni, mutta lopulta aloitinkin keristä tuubihuivin. Huivin piti olla kaksin kerroin kaulan ympäri yltävä ja sopivan napakka. Ei saa olla yhtään naisellinen!
Ne neljä kerää neulottuani tajusin, ettei huivi ole vielä riittävän pitkä. Meinasin jo tilata lisää lankaa netin kautta, mutta maltoin mieleni kun muistin, että olen muutenkin menossa nyt kesällä käymään Oulussa. Kesäkuussa reissu sitten olikin jo ajankohtainen (kirjoitin Lankamaailman blogitapaamisesta hieman aiemmin) ja ostin samalla reissulla kaksi kerää lisää tätä lankaa. Kiva yllätys oli, että lankaa oli jäljellä ja vieläpä samaa värjäyserää!
Reissun jälkeen otin sitten huivin jälleen työn alle ja se valmistuikin sopivasti heinäkuun alussa. Tämä on siis toinen huivi, jolla osallistun Kiukkulinnun Podcastin Åsarum -Kaliin. Kalista löydät lisätietoja Ravelrysta Kiukkulinnun omasta ryhmästä.

Huivia oli mukava neuloa, juuri sopiva telkkarineule tällainen ainaoikea tuubihuivi. Lopuksi yhdistin päät silmukoimalla yhteen. Jos jotain muuttaisin, ottaisin isommat puikot (ehkä vitoset?). Huivista tuli aika tykky, mutta ei onneksi liian. Uhri ei ole vielä sovittanut huiviaan, pidän peukkuja että ensi talvena tulee sen verran pakkasta että tämäkin tulee tarpeeseen. On nimittäin niin lämmin ettei ihan pikkupakkasilla kannata välttämättä käyttää!


Mikä: Ilmainen ohje Socks of kindness
Koko: 46
Lanka: Opal Handverk und hobby: Friseur
Menekki: 80g
Puikot: 3,00mm cubics
Fiilis: Kyllähän näistä sukat tuli!

Toinen hiljattain valmistunut, punaista sisältävä työ on nämä villasukat. Päätin jonkin aikaa sitten, että avomieheni tarvitsee myös yhdet ohuet villasukat; olen neulonut hänelle huovutetut tossut, 7-Veikan paksuiset ja Nallen paksuiset sukat, joten siitä puuttuu vielä yhdet tällaiset tosi ohuet!
Mies valitsi itse värin lankavarastostani. Alunperin aloitin tästä langasta viime Oulun reissulla yhtä toista mallia, joka osoittautui liian hienoksi tälle värille. Kaunis malli hukkui kokonaan tämän langan raitoihin. Suunnitelma meni siis uusiksi ja sukka purkuun. Päätin siis aloittaa lahjasukkien sijaan pitkään suunnitelmissa olleet miehen sukat. 


Ravelryssa aikani malleja selailtuani löysin tämän kivan mallin. En halunnut neuloa kokonaan sileitä sukkia, ja mielestäni malli sopi hyvin myös miehen sukkaan. Neuloin pitsiä vain varteen, jotta sukat olisivat hyvät myös kengässä.
Muutenkin ainoa asia, minkä otin suoraan ohjeesta on tuo pitsiosuus. Suosittelen kaikille kyseistä pitsiä, se on todella helppo ollakseen noin näyttävä! Ohje on kirjoittettu, ja sen löytää englanninkielisenä ohjesivun alaosassa olevan linkin takaa. Itse piirsin pitsiä varten ruutupaperille kaavion. Tykkään enemmän seurata kaaviota kuin kirjoitettua ohjetta, jotenkin helpompi pysyä kärryillä siitä missä on menossa.


Kantapään tein itselle uudella tavalla: tein vahvennukset kantalapun nurjalla puolella! Mielikuvani asiasta oli, että se olisi tosi nopeaa ja helppoa! Jostain syystä minulla on ollut taas kauhea HYI -kausi nurjiin silmukoihin liittyen, joten ajattelin että siitä tulee kivaa. No, eipä tullut. Se oli tosi hidasta ja vaivalloista ja jouduin koko ajan katsomaan, pitääkö se silmukka nyt nostaa vai neuloa nurin. Kaksi kertaa jouduin purkamaan kantalappua, koska olin sekoillut nostoissa ja ne oli väärässä paikassa (miten niin perfektionisti?)
Olen siis oppinut lapsena koulussa, että vahvistetun kantapään nostot tehdään oikealla puolella. Joten tämä olikin sitten todella hidasta ja outoa.
Kantapäästä selvittyäni posotin vaan menemään sileää niin kauan että koko 46 oli jotakuinkin kärkikavennuksia vaille valmis. Toisen sukan kanssa tuli taas kantapäässä pieni suvantovaihe, koska inhosin jo etukäteen sen neulomista. Nyt jälkeenpäin vähän naurattaa, millaisia tuntemuksia näinkin pieni asia voi käsityöläisessä aiheuttaa.

Totean loppuun vain, että voi olla että kokeilen joskus uudelleen tuollaista kantapäätä, tai voi olla etten. Hyvin mahdollista että en.


26. kesäkuuta 2016

Åsarum-KAL: Loggia

Seuraatko kenenkään suomalaisen neulojan podcasteja? Kun kyseinen ilmiö oikein leimahti liekkeihin tänä keväänä, innostuin minäkin katsomaan videoita ja inspiroitumaan muiden neuletöistä, haaveista ja langoista.

Kiukkulinnun podcastien tekijä Nekkis eli Sanni haastoi kanssaneulojia mukaan KAListelemaan ja enhän mä voinut olla tarttumatta haasteeseen. Lisää tietoja löytyy Ravelrysta Kiukkulinnun podcastin ryhmästä. Lyhyesti sanottuna tarkoitus on neuloa huivi heinäkuun loppuun mennessä Åsa Tricosan ohjeella. Tai huivi millä tahansa ohjeella. Tai jokin muu Åsa Tricosan neule. Tämä KAL on siis varsin rento ja monimuotoinen. Huivinsa valmiiksi saattaneiden kesken arvotaan jokin huikean hieno palkintokin!

Joka tapauksessa, katselin Tricosan ohjeita hieman sillä silmällä ja päädyin sitten tähän kauniiseen tuubihuiviohjeeseen. Ohje maksaa noin viisi euroa ja se löytyy englanniksi Ravelrysta.

Lanka: Drops Alpaca 
Menekki: 75g koossa L
Puikot: 3,00mm ja 3,50mm 60cm pyöröt
Fiilis: Tosi kiva!

Katselin huivin tiedoista, että joku oli neulonut sen Dropsin Alpacasta jo aiemmin, joten päätin ottaa saman langan käyttööni kun sitä löytyi jo valmiiksi jemmasta. Väri on kauniin leijonankeltainen; ei kovin mun väri mutta menettelee. Aloitin huivin 80cm pituisella pyöröpuikolla todeten sen ihan liian pitkäksi. Ei kun sopivan mittaiset tilaukseen. Tilasin Dropsin 60cm perus pyöröt, mutta en erityisesti ihastunut niihin. Tuntui, että neule jumitti koko ajan puikon ja kaapelin saumakohdasta.. Huivi kuitenkin valmistui tästä huolimatta.


Ohjeessa on tarjolla kaksi kokoa, joista minä tein isomman L koon. Minulla oli Alpacaa kaksi kerää ja se riitti hyvin, sitä jäi vielä jonkun toisen kanssa yhdistettäväksi vaikkapa kämmekkäisiin. Olin alkuun aika kauhuissani, sillä en ole aiemmin neulonut mitään näin monimutkaisen näköistä englanniksi ja lopputuloksen onnistuminen jännitti. Lopputuloksessa tämä ekakertalaisuus näkyy hieman, en esimerkiksi oikein tiedä kuinka olenko neulonut liian kireää vai löysää vai sekä-ettää noissa kaarikohdissa, sillä ne tuntuvat hieman kinnaavan miten haluavat. Mutta olen tosi iloinen siitä, että sain silmukkamäärän pysymään oikeana ja kuviot näyttävät muuten siltä miltä pitääkin!


Jos on joskus neulonut perus palmikoita ja tehnyt kavennuksia, osaa varmasti tehdä tämänkin huivin. Sillä mitään muuta tässä ei olekaan. Kannattaa vain keskittyä ohjeeseen kaavio ja rivi kerrallaan niin hyvä tulee.
Ohjeeseen kuuluu sekä kirjoitettu ohje sekä kaavio, joten kummankin ystävät onnistuvat tämän kanssa. Itse käytin kaavioita, tuntuu jotenkin helpommalta seurata tuttuja pikkumerkkejä.


Lopputulokseen olen tyytyväinen. Neuloin tämän kuukauden sisällä, ja viimeiset parikymmentä kerrosta neuloin yhdellä kertaa juuri ennen Juhannusta. Kyllä oli tyytyväinen fiilis kun sai näin erilaisen työn valmiiksi asti! Pingotin huivin vielä samana iltana, ja viimein tänään (sunnuntaina) päättelin langanpätkät ja lähdin poikaystäväni kanssa kuvausreissulle lähiympäristöön.

Mulla on muutama pidempi tuubihuivi ja vain yksi tällainen pienempi tuubi. Se onkin ollut paljon käytössä, ja tykkäänkin käyttää tällaista tuubia myös huppuna ilman ollessa riittävän lämmin talvella. Tämäkin tulee varmasti olemaan myös huppukäytössä tavallisen kaulassa roikkumisen lisäksi. :)

Tällä hetkellä puikoilla on yhdet villasukat ja J:n tuubi. Olen haaveillut myös yhdestä kolmiohuivista, langatkin siihen olen jo ostanut mutta pyöröpuikko puuttuu vielä..

20. lokakuuta 2013

KyJy #18 Isoäidin tuubihuivi Novitan Usvasta

Lanka Novita Usva
Menekki: 390g
Koukku nro 5

Huivia oli tosi kiva tehdä, ja se valmistuikin jo hyvän aikaa sitten. En vain ole saanut aikaiseksi kuvata sitä :)
Mietin aluksi pitkään, minkämoista tuubia langasta tekisin, ja aloitinkin KyJy-aloitusten aikaan tämän puikoille pitsineuleena, mutta lopulta päädyin purkamaan tekeleen ja aloittamaan alusta koukun kera.
Tätä ei ehkä olisi kannattanut tehdä, sillä tuubi on turhan jäykkä. Pitää katsoa että joutuuko se purkuun tai uusiokäyttöön vai letkistyykö se käytössä hyväksyttävänlaiseksi.
Lankaakin sai metsästää hieman lisää, mutta onneksi Facebookin Lankavaihtarit -ryhmästä löytyi heti tarpeeksi lankaa tuubin toteuttamiseen. Taisi sitä jäädä vähän ylikin..

Eli mallina isoäidinneliöt, neulalla ja langalla sitten ne yhdistelin ja lopuksi virkkasin kumpaankin reinaan piparkakkureunuksen. Tuubi on sen kokoinen, että menee loistavasti kolme kertaa kaulan ympäri.


3. lokakuuta 2013

Lehtikämmekkäät

Lankana Nalle, menekki 38g

Tällaiset kämmekkäät valmistuivat viimein pari iltaa sitten. Ohje löytyy NettiET:n sivuilta: Kämmekkäät . Malli oli todella kiva neulottava, juuri sellainen jota ei malta laskea käsistään kun pitää tehdä "vielä yksi kerros". Todennäköisesti teen vielä toisetkin eri värisenä kunhan aikaa löytyy.

Kävi sitten niin että eilen koitti se päivä kun lanka-arkun kansi ei mene enää kunnolla kiinni. Tuli tehtyä ylläriostos Citymarketista, kun löysin Novitan Rosea eurolla kerä, ja pakkohan sitä oli ottaa matkaan. Jostain syystä olen ihastunut kyseiseen lankaan vaikka siitä en olekaan vielä mitään saanut valmiiksi asti (nimimerkillä yksi neulejakku odottaa hihaansa). Nyt sitä sitten löytyy erilaisina liloina, pinkkeinä, sinisinä ja ruskeina keräkaupalla.

Kirpputoreillakin kiersin tuossa viikon alussa, iso kasa löytyi uutta vaatetta sekä parit kengät. Mutta ne eivät ole se asia miksi asiasta mainitsen, vaan tämä seuraavassa kuvassa oleva huivi:


Löysin siis kauniin, ohuesta langasta virkatun kolmionmallisen pitsihuivin  3 eurolla! Kyseinen huivi vaikutti käyttämättömältä ja juuri pingotuksesta otetulta.
Kirjoitin sitten huivista facebookiinkin ja muiden käsityöläisten kanssa tuli jälleen keskusteltua hyvin aiheesta "Miksi suomalaiset eivät arvosta käsityötä - miksi he eivät ole valmiita maksamaan laadusta." Tämä oli loistava esimerkki jälleen kerran.
Mutta lopulta on pakko todeta ettei ole valittamista, huivi on kerrassaan ihana! Todellinen löytö :)

11. elokuuta 2013

KyJy #20 Tuubihuivi Isoveli & Puro -langoista

Ainaoikeintuubi petroolista isoveli- ja lehto purolangoista.
Paino 243g, puikkoina toimi kutosen pyörö.

Alunperinhän mun oli tarkoitus tehdä tuubi pelkästä isostaveljestä, mutta koska syystä tai toisesta kyseinen väri ei tahtonut ollenkaan innostaa hommiin, otin mukaan myös Puro lehtoa.
Kumpaakin lankaa kului vajaat kaksi kerää.
Tästä tuli kiva perushuivi talveen, voi olla että pääsee vielä käyttöönkin :)

18. syyskuuta 2012

Pikainen esittely tähän mennessä valmistuneista töistä.. :)

 Siskolleni tein lapaset ja kämmekkäät.

 Kaveri sai kämmekkäät joihin ei tullut peukaloita ollenkaan kun olivat sittenkin liian kireät :D





Itselleni tein Ice Yarns -langasta setin, johon kuuluu tuubihuivi, kämmekkäät sekä panta. Huivi ja hanskat ovat olleet jo jonkun verran käytössä (aamuisin on niin kylmä jo, hrrr..), pantaa en ole käyttänyt enkä tiedä tulenko käyttämäänkään.




 Amigurumeitakin on tässä valmistunut taas kolme kappaletta lisää :) Mukava väkertää välillä koukulla puikkojen kilisyttelyn lomassa.
Kaikki kolme ovat myytävänä huuto.netissä :)













Junassa kännykällä otettu kuva ensimmäisestä tekemästäni vauvantossusta.
Tällä hetkellä sillä on jo pari, mutta koska tämä kuva löytyi jo koneelta niin päätin sitten laittaa sen, sillä samaltahan se toinenkin sukka näyttää :)

29. maaliskuuta 2012

Väri- ja tyylianalyysia, osa 3 (+muuta pientä)

Värianalyysi saatiin suosiolla suoritetuksi, ja jäin odottamaan tyylikirjaani, jonka saapumiseen ei pitäisi mennä kovin kauaa.
Kävi sitten kuitenkin niin, että pari kuukautta tyylikirjaa odoteltuamme ja ihmeteltyämme sen viipymistä, tulee ilmoitus tyylikirjan uusimisesta ja näinollen pakollisesta uudelleentilaamisesta.
Sovimme siis tyylikonsultin kanssa treffit.

Tapaamiskerralla tehtiin pääasiassa samat jutut kuin edelliselläkin mittauskerralla, eli otettiin mittoja sieltä sun täältä. Lisää uusia asioita kuitenkin tuli, ja ne olivat; vartalon painopisteen katsominen, vyötärön olemus, pystysuorien mittasuhteiden mittaus sekä vartalonmuodon ja kasvojenmuodon tarkastelu. Unohtamatta tietenkään itse tyylin analysointia. Aikaa koko tapaaminen vei sen puolisen tuntia.

Tyylikirja saapui yllättäen nopeasti, viikon sisällä tilaamisesta.
Sain sen heti selailtavaksi, ja tällä kertaa luvassa oli tämän näköistä materiaalia:

Eli juuri sitä mitä oli luvattukin! Ihan melkein oikea kirja!

Sinänsä tämä käyntikerta oli pettymys, sillä konsultilla ei ollut ollenkaan aikaa käydä yhdessä kanssani kirjaa lävitse (minua ennen olleet asiakkaat oli yliaikaa ja mua seuraava asiakas saapui jo odottelemaan omaa vuoroaan joka taas taisi alkaa myöhässä koska minun vuoroni oli myöhässä.. hooh).
Pikaisella selailulla siis mentiin, höystettynä "Lue tuo ja lue tuo ja tuo on kanssa tärkeä asia.." -kommentein.

Viime kerralla oli ollut myös puhetta että jos ehdittäisiin pikaisesti pyörähtää kaupungilla katsomassa vaatteita sun muita, mutta se jäi nyt sitten kokematta. Todennäköisesti konsultti ei itsekään muistanut koko asiaa ja näkyihän se että kiirettä on.. joten tälle tytölle kelpaa näinkin.

Eli kotia kohti ja kotona sitten kirja lähempään tarkasteluun.
Kirjassa oli monenlaisia hyödyllisiä ohjeita, mutta useat oli samaa mitä löytää netistäkin suhteellisen vähällä vaivalla.

Eniten yllätyin siitä, että analyysin ja mittausten mukaan olen vartalonmuodoltani tiimalasi ja vartaloni on tasapainoinen (lantiolta mitattuna yhtä pitkä sekä ylös- että alaspäin).
Olen aina kuvitellut olevani persjalkainen tasapaksu makkara, joten.. Pientä positiivista yllätystä :)

Tässä muutama makupala kirjasta:

 Kirjaan oli hyvin koottu kaikki minua koskevat faktat, eikä käsitelty turhaan mitään sellaista joka ei mun vartaloon tai tyylipersoonaan kuulu.
Toki siinä oli muutama yleisesti hyödyllinen sivu, joiden uskon kuuluvan kaikkien muidenkin vastaaviin kirjoihin.
Esimerkiksi optisen illuusion jutut oli aika hyödyllistä kamaa (miten erisuuntaiset raidoitukset vaikuttavat olemukseen [pystyraita pidentää, vaakasuora leventää ja viistosuorat hoikentaa]).


 Sisäinen linja -sivulla esiteltiin kaikki kasvojen muodot, ja sitä seuraavalla sivulla oli sitten omasta kasvojeni muodosta asiaa. Kerrottiin, millaiset kampaukset sopii, entä korut ja asusteet ja paidan kaula-aukot.

Vartalon muotoa käsiteltiin myös samaan tapaan, kerrottiin hyvin millaisia kuvioita/leikkauksia/malleja/asusteita kannattaa suosia jotta se vartalotyyppi korostuisi ja kamppeet näyttäisivät hyvältä päällä.
 Persoonalliselta tyyliltäni olin Yin; luonnollinen ja romanttinen/naisellinen tyylipersoona. Tämä näkyy vaatevalinnoissa arkisena ja toisaalta pehmeänä ja romanttisena naisellisena lookina.

Oli aika jännää tunnistaa itsensä niistä teksteistä.
Eikös se myös kerro että tyylianalyysi on mennyt hyvin, kun löytää ne itselle jo tutuksi tulleet asiat ja toisaalta saa jotain uusia ideoita tyylinsä päivitykseen? :)

Kirjan lopussa käytiin vielä läpi vaatekaappia ja perusvaatekaapin sisältöä. Mitä tarvitaan ja mitä ei? Mikä kuuluu juuri mun tyyliin?

Tästä inspiroituneena päädyin sitten siivoamaan vaatekaappini, ja paljon sieltä päätyikin kirpparikasaan tavaraa.
Oli väärän mallista/väristä/kokoista ja yksinkertaisesti käyttämättä jäänyttä vaatetta, kun on heräteostoksia tehnyt ja kotona sitten tajunnut ettei tämä ole ollenkaan mun juttu.

Hyödyllistä asiaa kirjan verran koristaa nyt siis kirjahyllyäni.
Toki uskallan väittää että samat asiat löytyy netistä pienellä vaivalla, ja ettei tämä tyylianalyysi tainnut olla ihan hintansa arvoinen. Mutta nyt mennään eteenpäin yhtä kokemusta rikkaampana! Ja uudella tavalla vaatekaupoissa ympärilleen katsellen.

Tässä olisi lopuksi vielä hieman käsityötä ja kirpparilöytöjä:

Tällaisen löysin Lahdesta Patina -kierrätysmyymälästä. Kauan kiertelin ja himoitsin sitä, ja pakkohan se oli siepata mukaan.
Kyseessä siis VIHREÄ SOHVA -uusiotuote, joka on valmistettu kierrätysmateriaaleja hyväksi käyttäen.
Mukaan lähti myös pari tummansinistä patalappua (kyseisiä uusiotuotteita nekin), jotka ovat tällä hetkellä jossain muuttokuormani uumenissa.


 Oulun Järkikirppikseltä löysin kaksi kerää turkoosia Fiesta -lankaa (vain eurolla!), ja niistä sitten syntyi rusetilla koristeltu tuubihuivi.
Itse tykkään, pariin kertaan on päässyt tämä käyttöönkin.
 Tämän tein jo ajat sitten, lankana Novitan Noki (jota vieläkin löytyy pari kerää lankavaraston uumenista). Kaksi kerää taisin tähän tikuttaa, tuli oikein pitkä ja mukava tuubihuivi.
Kun tämä oli vielä valmistumisvaiheessa, siskoni sanoi sitä räsymatoksi ja väitti ettei sitä voisi käyttää (olihan se reikäisen näköistä kun paksuilla puikoilla teki), mutta valmis huivi olisi kelvannut kyllä heti ihan ikiomaksi. Olenkin tässä miettinyt, pitäisikö jäljellä olevista keristä tehdä siskolle huivi synttärilahjaksi, hmm..
 Javiimeisenä uusin projektini, joka on ollut alulla periaatteessa jo tammikuusta alkaen.
Aloitin niihin aikoihin Novitan Pretty Baby -langasta isoäidinneliöitä aikomuksena tehdä niistä vielä joskus vauvan peitto, mutta sitten langan loputtua totesinkin ettei näistä paloista vielä mitään peittoa askarrella.

Palat lojuivat keskeneräisten töiden korissa puolisentoista kuukautta, välillä meinasin käydä ostamassa lisää lankaa, mutta jätin sen sittenkin tekemättä.

Koska tarvitsin (tai no, halusin -- on jonkin sortin huivivillitys iskenyt) uutta huivia, tuli sitten noitakin mallailtua yhteen että joskos jotain huivia niistä saisi.

Muutama tunti palojen yhteenompelemisessa ja piparkakkureunan virkkauksessa meni, tuloksena pehmeä, paksu ja ennen kaikkea LÄMMIN huivi.
Ihanaa :)



4. syyskuuta 2011

Helppo neulottu kaulaliina

 

Viimeinkin sain pääteltyä langanpätkät ja kuvattua tämän blogia varten. Kaulaliinahan on tosiaan ollut valmiina korissa sen kaksi viikkoa odottamassa lankojen päättelyä :D Että sitä on laiska lopettelemaan työnsä.
Mutta nyt se on valmis!
Langan ostin huuto.netistä joku pari kuukautta sitten ja nyt tämä kaulaliina varmaan lähtee sinne myyntiin.
Lankana Sirdar Indie, kympin puikot, lankaa kului 175g.
Leveys 20 ja pituus 136 senttiä :)

Tätä neuloessa tuli katsottua animesarja School days, joka oli aika mielenkiintoinen kokemus. Juoni oli aika typerä, ja oikea hyvä jakso taisi olla viimeinen (joka olikin sitten aika yllättävä ja järkyttävä). No, mutta mikäs siinä, pääasia että on silmät ja korvat täynnä suurisilmäisiä pitkähiuksisia tyttöjä ja poikia..

25. elokuuta 2011

Metsämiehen virkattu kauluri ja postipaketteja

Koska edellisessä postauksessa esitelty musta kauluri on liian paksu syyskäyttöön, tein vihreästä langasta toisen, kevyemmän syyskäyttöön.
Langat ostin huutonetistä 1,50 euron pilkkahintaan (kaksi kerää, yht. 100g vanhaa softya) ja koska värisävy ei ollutkaan ihan se mitä oletin (olikin virheää eikä ruskeaa), lanka päätyi sitten kauluritavaraksi.
Aloitin kaulurin ensin neulomalla, tullen parin tunnin aherruksen jälkeen tulokseen että kaulurin teko tulee kestämään loputtomiin sillä tapaa. Joten ei kun purkuun ja suunnitelmat uusiksi. Päätin virkata kaulurin ja neuloa sitten siihen sen kaulusosan. Jokseenkin soveltaen ja väkerrellen sain sen viimein kasaan, ja siitä tulikin ihan kiva!
Protohan tämä vasta on, mutta käyttöön se lähtee tänään postissa :)
Kuvia:

kauluri levitettynä
langat
kauluri taitettuna
 Pitää sitten kysellä testin uhrilta kuinka kaulurin kanssa kävi. :)

Huudosta ostelin myös laatikollisen lankoja jotka saapuivat eilen, tässäpä niistä kuva:


Yhteensä 3,5 kiloa lankaa! Nyt vaan miettimään mitä kaikkea niistä tekisi.. :)
Varmaan amigurumeita ja sitten isoäidinneliöitä?
Eikä ollut edes kallis setti, vain 30e sisältäen postikulut. Itse langoille jäi hintaa siis vain 21,5 euroa!





Aiemmin esittelemäni amore -langat päätyivät myyntiin huutoon, ja menivät kaupaksi 7 euron hintaan. Joten sille säkille (langat+villapaita+hiha) ei jäänyt hintaa kuin euron, joka on mitättömän vähän. Ajattelin sitä villapaitaa mahdollisesti ompelukoneella pienentää ja tehdä siitä itselleni pitkän liivin. Mutta siitä lisää myöhemmin ;)

Suunnaton helpotus oli saada nyt noi kaulurit postimiehen kyytiin, ei ole enää mitään "pakkopullaa" tekemättä :) Käsityöt on aina kivempia kun niitä voi tehdä ilman kiirettä ja omaan tahtiin, tällanen hoppu vaan saa kiroamaan ja tekemään virheitä.
Mutta toivotaan että armeijapoika olisi kaulureihin tyytyväinen eikä tarvitsisi enää leireillä palella.

23. elokuuta 2011

Talvikauluri

Vihdoin ja viimein on tämä päänvaivaa aiheuttanut kauluri valmis.
Ohje on Novitan syksy 2011 lehdestä.
Tämä oli oikein mukava ja nopea neuloa, itse kaulus vaan tuotti minulle jostain syystä suunnattomia ongelmia.
En saanut kerättyä kaulurin reunoista tarpeeksi silmukoita, eikä minulla ollut oikean kokoisia pyöröpuikkojakaan. Monta kertaa yritin kunnes päädyin tulokseen: neulon kaulusosan erikseen ja virkkaan sen sitten kiinni itse kauluriin!
Ja onnistuihan se. Ja vastaanottaja voi halutessaan irroittaa kauluksen ja pitää sitä yksinään kaulassaan jos kauluri ahdistaa. Hyyvä!
Ohessa kuva kaulus käännettynä. Pistelin tuohon eteen vielä noi kaksi rastia jotta osataan käyttää tätä oikein päin ;)



Lankaa tähän kului pikkasen päälle kaksi kerää isoaveljeä ja jokunen metri mustaa softya.
Huomenna varmaan laittelen postiin sikälimikäli saan toisen kaulurin pakettiin siihen mennessä valmiiksi.

****
Btw. Amilambi pääsi sunnuntaina uuteen kotiin kaverini matkassa :)
Ja Norwegian Woods oli aikas mielenkiintoinen leffa omalla tavallaan. Olihan se japanilaisten tekemä sentään.
Hmm.. aika ristiriitaiset ajatukset siitä jäi.