Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

11. joulukuuta 2014

Joulukoristeita Hama -helmistä


Nähtyäni postauksen Hamahelmihiutaleista Helmihytti -blogissa halusin askarrella myös itselleni samanmoisia. Hyppäsin heti maanantaina linja-autoon ja käväisin mutkan paikallisessa Sinooperissa metsästämässä itselleni alustoja sekä helmiä. Mukaan lähti suuri pussillinen kimaltavia värillisiä helmiä, joita olen näissä koristeissa käyttänyt. Valkoisia helmiä ei ollut saatavilla kuin yksi pussi, joten hain keskiviikkona niitä lisää Kärkkäiseltä. Siinä välissä oli tiistai, jolloin kokeilin Pinterestin suosiollisella avustuksella muutamaa mallia.


Lumihiutaleet ovat oma versioni jonkun muun vastaavista. On yllättävän vaikeaa tihrustaa jonkun toisen kuvasta sitä, mihin ne helmet tarkalleen tulee laittaa. Mutta niistä tuli kivoja, enää nauhat puuttuu! Pari taitaa lähteä postiin matkalle kohti venäjää, yllätykseksi kirjekaverilleni.


Yksi suosikkimalleistani oli tämä rusetti. Alkuperäisestä poiketen tein punavalkoisen version, johon tuli vielä yksi kierros valkoisia helmiä ympärille.



Tätä lumihiutalekuviollista kuusenkoristetta tein kahdessa eri värissä. Violetit tein henkilölle, jonka lempiväri on - mikäs muukaan kuin - violetti.

30. marraskuuta 2014

DIY: Joulukalenteri ystävälle

Askartelin ystävälleni joulukalenterin. Hän on muistanut minua melkein joka joulu itse tehdyllä kalenterilla ja minulta se on joinain jouluina jäänyt välistä kiireiden vuoksi. Tänä vuonna minä kuitenkin muistin asian ajoissa ja sain kalenterin tehtyä! M, ei sitten lueskella tästä eteenpäin ;)




Askartelin pikkuiset  kirjekuoret Omiyage Blogsin Origami Envelope -ohjeella. Ohje on nopea ja helppo, ja se saa kokeilemaan kaikkia niitä ihania washiteippejä, jotka ovat odottaneet käyttöään.
Papereina käytin BoBunnyn Silver & Gold Editionin kaksipuoleisia askartelupapereita. Mitkä hyvänsä n. 15x15 kokoiset origamipaperit sopivat tähän ja eri kuoseilla saa aikaan eri tapahtumiin sopivia kirjekuoria.




Kalenterin sisältönä on tällä kertaa kaikkea pientä hyödyllistä ja hyödytöntä kivaa. Tein mm. kahdesta postikortista kummitytölleni sopivat minipalapelit, jotka paketoin sellofaaniin.

Tein kalenteriani suunnitellessa listaa, mitä kaikkea joulukalenteri voisi sisältää. Jaan sen tässä teille inspiraatioksi omia kalentereitanne varten:
  • erilaiset karkit / vaihtoehtoisesti kuivatut hedelmät ja marjat pienissä sellofaanipussukoissa
  • tarrat
  • heijastin
  • muistilaput
  • tee
  • joulukoriste
  • kiva koru
  • tuikkukynttilä
  • jääkaappimagneetti
  • piparkakkumuotti
  • itse askarreltava joulukoriste (+ohje siihen)
  • jouluinen resepti
  • joulupakettien koristelujuttuja (paperirusetit, kauniit pakettikortit..)
  • kirjanmerkki
  • hiuskoristeet
  • kosmetiikka testikoossa
 Tällaisia aarteita oma kalenterini sisälsi..

21. marraskuuta 2014

Askarreltuja synttärijuttuja

Kummityttöni täytti kuluneella viikolla 2 vuotta, ja huomenna on synttäribileiden aika. Olen askarrellut täällä koko viikon ja välillä ottanut puikot käteen ja jatkanut neulejuttuja. Olisipa vuorokaudessa enemmän tunteja!

Eniveis, olen halunnut pitkään toteuttaa washiteippien avulla jonkin kortin, ja nyt sain viimein aikaiseksi kokeilla. Päädyin yksinkertaiseen, mutta näyttävään ilmapallokorttiin, jonka taakse tuli kirjoitus.  

 Inspiraatio ilmapalloihin: klik
Inspiraatio teksteihin: klik

Koska en löytänyt paketoimiseen muuta kuin joululahjapaperia, käänsin paperin ympäri, paketoin lahjani siihen (löysin söpöjä tyttöjen vaatteita Teneriffalta Benettonin liikkeestä) ja koristelin paketin kirjan välissä suoristetulla Kirigamilla teippaamalla sen kulmistaan kiinni pakettiin. Lisäsin vielä päälle aiemmin askartelemani paperirusetin.

Ohje paketissa käytettyyn Kirigamiin ja moneen muuhun löytyy Omiyagen blogista: klik.

Suosittelen muutenkin tutustumaan kyseisen blogin tarjontaan! Sieltä löytyy paljon söpöjä, pieniä projekteja esim. washiteipeillä toteutettaviksi (ja ne on kaikki pakko saada tehdä!).

17. lokakuuta 2014

Rusetti, toinen ja heijastinkoru?!

Nyt tulee pitkä postaus ruseteista. Tai ainakin se sisältää monta kuvaa sellaisista.

Innostu postcrossingista - lähetä urakalla kortteja - innostu lisää ja halua askarrella kortteja itse - osta paperiaskartelulehtiä - päädy askartelemaan rusetteja kaikesta paperitavarasta mitä kotoasi irti saat.
Siinä lyhkäisesti tapahtumaketju, jonka uhriksi jouduin tuossa taannoin.

Kuvassa olevan lehden mukana tuli erilaisia papereita, pikkuisia pyykkipoikia sekä rusettisabluuna, jota ajattelin kokeilla "vain hieman" jotta saisin joululahjoihin koristeita.
Olisihan se pitänyt arvata, että homma lähtee käsistä; siinä vaiheessa kun olin askarrellut kaikista lehden mukana tulleista papereista rusetteja, into oli pahimmillaan ja paperia oli saatava lisää.
Niinpä käänsin paperitarvikevarastoni ympäri ja tuhlasin pari aikakauslehteäkin saadakseni monenkuosisia rusetteja. Ja nyt niitä on, riittämiin.
Säilytän rusetteja ja niiden tekotarpeita (pikaliimaa ja sabluunaa) pikaisesti tuunatussa Liv-boxissa.
Ihana palmikkokuvioinen kartonki löytyi ruskeana ja vaaleana Sinooperista.

Parisen viikkoa rusettiasiaa päässäni hauduteltuani totesin, että näitä olisi kiva kokeilla tehdä kankaistakin. Haaveissani siinti heijastinkangas, jota ostaisin viikonlopun kädentaitomessuilta. Päädyin sitten ostamaan leveää heijastinnauhaa metrin pätkän kokeilujani varten. Ja tässäpä lopputuloksena heijastinrusetit:
Totesin idean toimivaksi. Heijastinnauha ei purkaannu, joskin liimatessa osia täytyy pitää hetken pidempään kiinni jotta ne tarttuisivat. Liimana käytin vedenkestävää pikaliimaa (jota olen jo testannut mm. liimaamalla silmälaseistani irronneen ja samalla rikkoutuneen nenäpehmustetyynyn takaisin paikalleen - on ja pysyy).
Heijastinrusettien takana on rintaneulapohjat, ja eteen liimatut muoviset koristekivet ovat matkanneet luokseni Kiinasta saakka.
Tässä linkki, josta löydät niitä kaikissa sateenkaaren väreissä: Ebay; Ovaalit blingbling -koristeet

Metrin nauhasta sai 7 rusettia, olisi saanut 8 jos olisin tajunnut heti alussa hieman asetella sabluunaa paremmin. Olen supertyytyväinen näihin heijastimiin; ne ovat todella nättejä ja varmasti hyödyllisiäkin. Jokunen varmaan päätyy lisukkeiksi joulupaketteihinkin.. :)
Kuva otettu pimeässä keittiössä salamalla.
Pienemmässä kuvassa näkyy hyvin miten rusetti hohtaa pimeydessä salamaa käytettäessä.
Salamalla pimeässä keittiössä tämäkin.






9. marraskuuta 2013

Askarrellaan paskarrellaan heijastimia!


Innostuin tuossa pari päivää sitten askartelemaan heijastimia, ja sain jopa kolme valmiiksi!
Ensimmäisenä tein tuon ruusukkeen, jonka takana on rintaneulapohja kiinnittämistä varten. Se menee varmaan kiinni reppuun..
Seuraavaksi virkkasin kaksi pyörylää jämälangasta jatkaen reunaan ohuella heijastinnauhalla. Halusin testailla hieman muotoja, joten toisesta tuli sitten lopulta kukan mallinen ja toisesta hieman rönsyileväreunainen pyörylä. Koska heijastimet itsessään näyttivät tylsiltä, liimasin niihin runsain mitoin jemma -nimisestä paikasta löytyviä timantteja ja helmiä. Överiksi meni, mutta välillä se on hyväksi. Saattaa olla että nuo roikkuvat päätyy avainrenkaan kera laukkuihin koristeiksi.
Heijastinnauha itsessään oli ihan mukavaa työstettävää, joskin kankeaa virkattavaa.