Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DIY. Näytä kaikki tekstit

5. kesäkuuta 2016

Virkattu säilytyskori

Seikkailin tuossa joku viikko sitten Pinterestissä ja päädyin ihanan värikkääseen blogiin nimeltä My Poppet Makes. Siellä näin jämäkangaskuteista ja langasta virkatun pyöreän maton, jollainen on PAKKO saada. Kuteetkin ovat jotakuinkin valmiina, hieman leikeltävää vielä olisi. Anyways, olen aiemmin nähnyt tällä tavalla virkattuja juttuja mutta en ole koskaan itse kokeillut tekniikkaa, joten päätin tehdä harjoituskappaleena korin.

Ohje: My Poppet Makes: Coil & Crochet rainbow basket
Koukku: 3,00mm
Valkoinen trikookude
Lanka: Alize Baby Wool (40% villa, 40% akryyli, 20% bambu)
Menekki: n. 100g

Koriin löytyy todella hyvä, kuvallinen ohje kyseisestä blogista ja linkitän sen tähän vaikka teinkin oman korini aivan omien mieltymysten mukaan. Oma korini on rutkasti isompi kuin ohjeessa tehty, ja siitä tulikin hieman löysä. Luulen, että pienemmällä koukulla olisi mahdollisesti saanut hieman jäykemmän korin. 

Käyttämäni langan sain kummitädiltäni parisen vuotta sitten, enkä ole sille keksinyt mitään käyttöä tähän mennessä. Koriin kulutin yhden kokonaisen (50g) kerän ja yhden paria metriä vajaan kerän, eli yhteensä noin 100g lankaa. Kudetta en ole punninnut, mutta sanoisin että yllättävän pieni määrä sitä riittää tällaiseen koriin. Käytin suunnilleen suuren appelsiinin kokoisen palleron kudetta.


Lanka on kauniin väristä, sinisen ystävänä minua kiehtoo eniten tuo turkoosi ja vaaleanvihreä. Ei oranssissakaan mitään vikaa ole, se sopii tähän oikein kivasti.

Kori oli helppo ja kiva tehdä. Se valmistui aika nopsaan telkkaria katsellessa. Ainoa asia mihin piti kiinnittää huomiota oli, että piti trikookuteen riittävän tiukalla jotta korista ei tulisi kauhean möykkyinen.
Korin halkaisija on noin 22cm ja korkeus 16cm. Olen taittanut korin yläreunan kaksinkerroin jotta se olisi hieman tukevampi.


Kori on ollut käytössä makuuhuoneessa kaikenlaisten tavaroiden säilytyksessä. Tässä taloudessa kun noita kirjoja, latureita ja kurkkupastillirasioita sattuu ajelemaan ympäri kämppää.. Tämä on ollut oikein käytännöllinen niiden keräämiseen. On kiva, kun tavarat löytyy samasta paikasta ja ovat käsillä nukkumaan mennessä.

Seuraavaksi varmaan niiden matonkuteiden kimppuun ja mattoa pikkuhiljaa koukulle. Haaveilin isosta vihreä/sinisestä matosta jossa käyttäisin hopeanharmaata puuvillalankaa virkkaamiseen. Ajatus on kutkuttava, mutta lopputuloksesta en vielä osaa sanoa.. :)

11. joulukuuta 2014

Joulukoristeita Hama -helmistä


Nähtyäni postauksen Hamahelmihiutaleista Helmihytti -blogissa halusin askarrella myös itselleni samanmoisia. Hyppäsin heti maanantaina linja-autoon ja käväisin mutkan paikallisessa Sinooperissa metsästämässä itselleni alustoja sekä helmiä. Mukaan lähti suuri pussillinen kimaltavia värillisiä helmiä, joita olen näissä koristeissa käyttänyt. Valkoisia helmiä ei ollut saatavilla kuin yksi pussi, joten hain keskiviikkona niitä lisää Kärkkäiseltä. Siinä välissä oli tiistai, jolloin kokeilin Pinterestin suosiollisella avustuksella muutamaa mallia.


Lumihiutaleet ovat oma versioni jonkun muun vastaavista. On yllättävän vaikeaa tihrustaa jonkun toisen kuvasta sitä, mihin ne helmet tarkalleen tulee laittaa. Mutta niistä tuli kivoja, enää nauhat puuttuu! Pari taitaa lähteä postiin matkalle kohti venäjää, yllätykseksi kirjekaverilleni.


Yksi suosikkimalleistani oli tämä rusetti. Alkuperäisestä poiketen tein punavalkoisen version, johon tuli vielä yksi kierros valkoisia helmiä ympärille.



Tätä lumihiutalekuviollista kuusenkoristetta tein kahdessa eri värissä. Violetit tein henkilölle, jonka lempiväri on - mikäs muukaan kuin - violetti.

30. marraskuuta 2014

DIY: Joulukalenteri ystävälle

Askartelin ystävälleni joulukalenterin. Hän on muistanut minua melkein joka joulu itse tehdyllä kalenterilla ja minulta se on joinain jouluina jäänyt välistä kiireiden vuoksi. Tänä vuonna minä kuitenkin muistin asian ajoissa ja sain kalenterin tehtyä! M, ei sitten lueskella tästä eteenpäin ;)




Askartelin pikkuiset  kirjekuoret Omiyage Blogsin Origami Envelope -ohjeella. Ohje on nopea ja helppo, ja se saa kokeilemaan kaikkia niitä ihania washiteippejä, jotka ovat odottaneet käyttöään.
Papereina käytin BoBunnyn Silver & Gold Editionin kaksipuoleisia askartelupapereita. Mitkä hyvänsä n. 15x15 kokoiset origamipaperit sopivat tähän ja eri kuoseilla saa aikaan eri tapahtumiin sopivia kirjekuoria.




Kalenterin sisältönä on tällä kertaa kaikkea pientä hyödyllistä ja hyödytöntä kivaa. Tein mm. kahdesta postikortista kummitytölleni sopivat minipalapelit, jotka paketoin sellofaaniin.

Tein kalenteriani suunnitellessa listaa, mitä kaikkea joulukalenteri voisi sisältää. Jaan sen tässä teille inspiraatioksi omia kalentereitanne varten:
  • erilaiset karkit / vaihtoehtoisesti kuivatut hedelmät ja marjat pienissä sellofaanipussukoissa
  • tarrat
  • heijastin
  • muistilaput
  • tee
  • joulukoriste
  • kiva koru
  • tuikkukynttilä
  • jääkaappimagneetti
  • piparkakkumuotti
  • itse askarreltava joulukoriste (+ohje siihen)
  • jouluinen resepti
  • joulupakettien koristelujuttuja (paperirusetit, kauniit pakettikortit..)
  • kirjanmerkki
  • hiuskoristeet
  • kosmetiikka testikoossa
 Tällaisia aarteita oma kalenterini sisälsi..

17. lokakuuta 2014

Rusetti, toinen ja heijastinkoru?!

Nyt tulee pitkä postaus ruseteista. Tai ainakin se sisältää monta kuvaa sellaisista.

Innostu postcrossingista - lähetä urakalla kortteja - innostu lisää ja halua askarrella kortteja itse - osta paperiaskartelulehtiä - päädy askartelemaan rusetteja kaikesta paperitavarasta mitä kotoasi irti saat.
Siinä lyhkäisesti tapahtumaketju, jonka uhriksi jouduin tuossa taannoin.

Kuvassa olevan lehden mukana tuli erilaisia papereita, pikkuisia pyykkipoikia sekä rusettisabluuna, jota ajattelin kokeilla "vain hieman" jotta saisin joululahjoihin koristeita.
Olisihan se pitänyt arvata, että homma lähtee käsistä; siinä vaiheessa kun olin askarrellut kaikista lehden mukana tulleista papereista rusetteja, into oli pahimmillaan ja paperia oli saatava lisää.
Niinpä käänsin paperitarvikevarastoni ympäri ja tuhlasin pari aikakauslehteäkin saadakseni monenkuosisia rusetteja. Ja nyt niitä on, riittämiin.
Säilytän rusetteja ja niiden tekotarpeita (pikaliimaa ja sabluunaa) pikaisesti tuunatussa Liv-boxissa.
Ihana palmikkokuvioinen kartonki löytyi ruskeana ja vaaleana Sinooperista.

Parisen viikkoa rusettiasiaa päässäni hauduteltuani totesin, että näitä olisi kiva kokeilla tehdä kankaistakin. Haaveissani siinti heijastinkangas, jota ostaisin viikonlopun kädentaitomessuilta. Päädyin sitten ostamaan leveää heijastinnauhaa metrin pätkän kokeilujani varten. Ja tässäpä lopputuloksena heijastinrusetit:
Totesin idean toimivaksi. Heijastinnauha ei purkaannu, joskin liimatessa osia täytyy pitää hetken pidempään kiinni jotta ne tarttuisivat. Liimana käytin vedenkestävää pikaliimaa (jota olen jo testannut mm. liimaamalla silmälaseistani irronneen ja samalla rikkoutuneen nenäpehmustetyynyn takaisin paikalleen - on ja pysyy).
Heijastinrusettien takana on rintaneulapohjat, ja eteen liimatut muoviset koristekivet ovat matkanneet luokseni Kiinasta saakka.
Tässä linkki, josta löydät niitä kaikissa sateenkaaren väreissä: Ebay; Ovaalit blingbling -koristeet

Metrin nauhasta sai 7 rusettia, olisi saanut 8 jos olisin tajunnut heti alussa hieman asetella sabluunaa paremmin. Olen supertyytyväinen näihin heijastimiin; ne ovat todella nättejä ja varmasti hyödyllisiäkin. Jokunen varmaan päätyy lisukkeiksi joulupaketteihinkin.. :)
Kuva otettu pimeässä keittiössä salamalla.
Pienemmässä kuvassa näkyy hyvin miten rusetti hohtaa pimeydessä salamaa käytettäessä.
Salamalla pimeässä keittiössä tämäkin.






24. heinäkuuta 2014

Kestävää ja pestävää shoppailijalle

Minulla on ollut kirjanmerkeissäni tallessa jo jonkin aikaa PamPaun Kauppakassin ompeluohje, jota olen halunnut päästä kokeilemaan. Lisäksi olen jemmannut Vallilan kangaspaloja sitä päivää varten, kun olen keksinyt niille jotain kivaa käyttöä. Yhdistin nämä kaksi ja ompelin kokeeksi kaksi kauppakassia Citymarketin muovipussi kaavanani. Vuorikankaina käytin muita kuosikankaan kanssa yhteensopivia kankaita ja kasseista tuli oikein kivoja!


Keltaisessa kankaassa on suuria ja näyttäviä kukkasia, mutta en halunnut leikellä kangasta silpuksi saadakseni kokonaiset kukat kassin molempiin kylkiin. Päädyin leikkaamaan kankaan niin, että kassin toiseen sivuun tulisi kokonainen kukka joka näkyy käytössä kivasti. Lopputulos hieman jännitti, mutta se onnistui onneksi tosi hyvin! Sivusauma on lähes huomaamaton :)


Näitä ompelen varmasti lisää, oli niin nopsa projekti. Mielestäni tällainen olisi kiva idea kesäviemisiksi ystäville ja sukulaisille kylään mennessä, tietenkin asiaan kuuluvilla herkuilla täytettynä.
Tai vaikkapa joululahjaksi, hmm...

7. kesäkuuta 2014

Kämmekkäät ♥ Broken Seed

Kirjoitinpa jokin aika sitten netin syövereistä itselleni muistilapulle helpon, mutta näyttävän kahdella langalla neulottavan mallikerran. Muistilappu päätyi tietokoneeni näytön alalaitaan, muistuttamaan minua kyseisen mallin olemassaolosta. Montaa päivää se ei siinä ehtinyt minua asiasta muistuttaa, kun viimein kaivoin puikot esiin ja aloin hommiin.
Kyseessähän on jo jonkin aikaa neulisteja villinnyt Broken Seed Stitch aka Rikottu Helmineule.

Harkitsin ensin sukkia, mutta päädyin kuitenkin tekemään kämmekkäät. Nopeat, helpot ja näyttävät. Niille kuitenkin tulee olemaan käyttöä ensi syksynä.

Taustakankaana Tanja Orsjoen Vallilalle suunnittelema "Anis"
Mallikerta:
1. krs ainaoikeaa (musta)
2. krs 1o 1n (väri)
3. krs ainaoikeaa (musta)
4. krs 1n 1o (väri)


Langat: 
Novita Pikkusisko (musta)
Opal Handwerk & Hobby 2: Conditor
Puikot: 3,00mm 15cm bambuiset
Menekki: 40g


 Ohje:

Koko: Naiselle
Lankana ohut sukkalanka, noin 420m/100g, musta/valkoinen & värillinen
Puikot 3,00mm tai käsialan mukaan
 
Luo 56s yksivärisellä langalla ja jaa ne neljälle puikolle.
 Neulo 10krs joustinneuletta mustalla/valkoisella langalla (1o 1n).
 Aloita rikottu helmineule. Aloita aina mallikerta alusta kun pääset sen loppuun.
Neulo, kunnes koko kappaleen korkeus on n. 12cm. 

Merkitse seuraavalla ainaoikein-kierroksella paukaloaukko:
neulo 2. puikon alusta ensin lapasen langalla 2s, sitten 10s eri langalla (esim. jämälankapätkällä).
Siirrä ne 10s takaisin vasemmalle puikolle ja neulo uudestaan lapasen langalla. 
 (Hyvä kuvallinen ohje tähän vaiheeseen löytyy Yhteishyvän sivuilta)
Jatka eteenpäin normaalisti mallikerran mukaan, kunnes kappaleen korkeus on n. 19cm. Kun olet tehnyt viimeiseksi mallikerran 4. kerroksen, jatka neulomalla yksivärisellä langalla 10krs joustinneuletta.
Päättele.

Poimi peukaloaukolta 10s jämälangan molemmin puolin ja pura lanka pois.
Poimi lisäksi molemmista reunoista 2s (yhteensä 24s).
Neulo silmukoilla rikottua helmineuletta 2 mallikertaa (8krs).
Neulo tämän jälkeen 10krs joustinneuletta yksivärisellä langalla ja päättele.

Tee toinen kämmekäs samoin, peukaloaukko tulee 3. puikolle.
Päättele, höyrytä ja ota käyttöön tai anna lahjaksi :)

4. huhtikuuta 2014

DIY: Pitsiballerinat

Tarvitset:
  • Kangasballerinat
  • Pitsiä
  • Nappeja, nauhaa, riipuksia tms. koristeluun
  • Sakset
  • Ompeluneula ja -lankaa, nuppineuloja

 1. Hanki (tai kaiva varastoistasi) ne ihan kivat ballerinat, jotka voisivat kaivata hieman uudistusta.
Ostin omani aiemmin keväällä Halpa-Hallista huimaan 5e:n alehintaan. Tykästyin farkkuväriin, mutta en niinkään noihin kämäsiin rusetteihin jotka kengissä oli valmiina.
 2. Poista kengistä asiat, jotka eivät ole mieleen.











3. Kaiva esiin koristevarastosi ja suunnittele kenkiesi koristelu. Itse päädyin yksinkertaiseen pitsiin ja muutamaan nappiin.

 4. Leikkaa pitsistä hieman kengän leveyttä pidempi pätkä ja neulaa se nuppineuloilla kiinni kenkään haluamaasi kohtaan.
Ompele pienillä pistoilla pitsin reunoja myötäillen pitsi kiinni kenkään.
Ompele myös pohjan lähellä oleva osa hyvin kiinni mahdollisimman läheltä pohjaa.
Päättele langanpäät hyvin.
5. Leikkaa ylimääräinen pitsi pois kenkien sivuista.











6. Mallaa nuppineulojen avulla koristuksesi kiinni kenkiin.
Ompele ne kiinni.
Tee samoin toiselle kengälle. Kannattaa kokeilla myös epäsymmetristä koristelua, käyttämällä samantyylisiä koristeita ei haittaa vaikkeivat ne olekaan täysin samalla kohtaa kenkää.






7. VALMISTA! Suihkuttele kenkiin vähän kangaskengille tarkoitettua lianhylkimissuihketta ja anna kuivahtaa.
Laita uudet kengät jalkaan ja lähde ulos nauttimaan auringosta!

4. elokuuta 2012

DIY: Tarjoilijan / palvelustytön päähine

Aikuisten koko, päänympärys noin 57+ cm.

Tuplapostauksella mennään tänään. Nyt on vuorossa kuluneella viikolla asiakastyönä tehdyt tarjoilijan päähineet, jotka olivat menossa kaiketi häihin tarjoilijoiden asusteiksi.

Päähinettä varten tarvitset:
- kaavapaperia
- kangasta + ompelulangat
- kovike/tukikangasta
- pitsiä
(- tarranauhaa)
- kynä, sakset, nuppineulat, ompelukone..


1.
Piirrä mieleisesi muotoinen päähine kaavapaperille, laita leveydeksi noin 30cm.
Oman kaavani mitat; korkeus 14cm korkeimmalta ja 6cm kapeimmalta kohtaa, leveys 29,5cm.
Kuvissa kaava on keskeltä taitettuna päähineen muotoon.
Leikkaa kaava irti.

2.
Taita kangas niin, että taitoskohta jää kaavan alareunan taitoskohdan kohdalle.
Neulaa kaava kiinni kankaaseen ja leikkaa noin sentin päästä sen reunoja mukaillen (=lisätään saumavarat).
Leikkaa kovikekankaasta päähineen muotoinen pala kaavan reunoja myöten.
Leikkaa kankaasta 2kpl nauhoja kokoa 9 x 18cm. JOS haluat että ne voi sitoa niskaan rusetille, leikkaa haluamasi mittaiset pitkät pätkät, joiden leveys on 9cm.
Leikkaa 3cm leveästä tarranauhasta noin 1,5cm:n leveät palat.

Saumuroi leikkaamasi kankaat.
3.
Ompele tarranauhat kiinni nauhoihin kuvan osoittamalla tavalla. Tällöin ompeleet jäävät hyvin piiloon nauhojen sisäpuolelle.
Taita nauhat pitkittäin oikeat puolet vastakkain (=tarranauha jää sisäpuolelle) ja ompele toinen pääty ja pitkä sivu kiinni (käytä noin 1cm saumavaraa). Käännä nauhat oikein päin käyttämällä apuna vaikkapa saksia.

4.
Laita kovikekangas päähineosan väliin (voit piirtää kevyesti lyijykynällä kankaaseen keskiviivan jotta voit kohdistaa kovikekangasta sen mukaisesti).
Taita kankaan reunoja noin sentti (kovikekankaan ulkoreunojen mukaisesti) ja neulaa ne kiinni.
Liitä nauhat päähineen molempiin reunoihin ennen kuin taitat sen lopulliseen muotoonsa.
Nauhojen pitkän sauman tulee olla päähineen alareunassa!


Kun olet neulannut kaikki reunat kiinni, tilanteen tulisi olla seuraavanlainen:

5.
Ompele sivuvaumat (nauhojen kohdalta) ja päähineen yläreuna kiinni mahdollisimman läheltä reunaa.
Huolehdi ommellessasi, että reunassa olevat taitokset ovat ihan kohdakkain jotta reunasta tulisi siisti.

 

6.
Ompele pitsi hatun yläreunaan. Taita pitsistä aloittaessa ja lopettaessa pätkä takapuolelle.


VALMIS!



Ompelin samaan kasaan myös muutamaan esiliinaan samanmoiset pitsit helmaan, tässä vielä yksi kuva esiliinasta;