1. syyskuuta 2014

Taaperon kissalapaset


Muuton ohessa valmistui pari lasten lapasia kissateemalla.
Lankana sekalainen setti Novitan jämälankoja jemmoista, tasan 50g:n verran.

Kiva ja nopea projekti, jossa sai hieman miettiä toteutusta.

Pohjana peruslapanen, johon on lisätty virkatut yksityiskohdat sekä napit silmiksi.

Päätin tehdä lapasten varsista rannetta kohden kapenevat, jotta ne venyisivät hyvin haalareiden/takin hihansuoden päälle tarvittaessa. Resori näyttää kavennusten takia siis hieman hassulta kuvissa.

Kämmenosan ja peukalon tein kaksinkertaisella langalla (laitoin paksumman langan kaveriksi ohuempaa mohairlankaa), jotta se lämmittäisi mahdollisimman paljon ja pitäisi vähän tuultakin.

Kestovaippojen uudet kuteet

Lupauduin ompelemaan ystäväni toista lasta varten jemmassa olleisiin kestovaippoihin kuosikankaita. Vaipat olivat päässeet ahkerassa käytössä hieman harmaantumaan, joten kankaiden lisäys ei ollut mikään huono idea.
Kankaat ystäväni valitsi itse. Pyrimme löytämään kuosillisia kankaita, jotka kestäisivät pesua kuudessa kympissä. Se oli yllättävän vaikeaa. Kirkkaat värit eivät yksinkertaisesti taida kestää sellaisia lämpötiloja..
 
Ensin piirsin vaipasta kaavan, jonka avulla leikkasin kankaista sopivat palat vaippoja varten. Kankaat neulasin vaippoihin nuppineuloilla ja ompelin ne kiinni monimutkaisimmalla koristetikillä mikä ompelukoneesta löytyi (saumurini sanoi valitettavasti kaput heti kun yritin käyttää sitä..).

Lopuksi leikkasin ylimääräiset kankaat pois jos sellaista sattui jäämään.
Vaipat eivät olleet keskenään aivan identtisiä, joten jokaisesta sai lähes jotain pois leikata.

 
Vaippoja, joihin kankaat on neulattu kiinni odottamaan ompelua.









Kuvissa näkyy käytetyt kuosikankaat. Valitsin poikamaisimmat värit kun selvisi, että poika on tulossa. Leppäkerttukangas oli "huonoin" tähän hommaan, koska se oli paljon ohkaisempaa ja venyvämpää kuin muut. Sen kanssa lopputuloksesta ei tullut niin siistiä kuin muista kankaista.


24. heinäkuuta 2014

Kestävää ja pestävää shoppailijalle

Minulla on ollut kirjanmerkeissäni tallessa jo jonkin aikaa PamPaun Kauppakassin ompeluohje, jota olen halunnut päästä kokeilemaan. Lisäksi olen jemmannut Vallilan kangaspaloja sitä päivää varten, kun olen keksinyt niille jotain kivaa käyttöä. Yhdistin nämä kaksi ja ompelin kokeeksi kaksi kauppakassia Citymarketin muovipussi kaavanani. Vuorikankaina käytin muita kuosikankaan kanssa yhteensopivia kankaita ja kasseista tuli oikein kivoja!


Keltaisessa kankaassa on suuria ja näyttäviä kukkasia, mutta en halunnut leikellä kangasta silpuksi saadakseni kokonaiset kukat kassin molempiin kylkiin. Päädyin leikkaamaan kankaan niin, että kassin toiseen sivuun tulisi kokonainen kukka joka näkyy käytössä kivasti. Lopputulos hieman jännitti, mutta se onnistui onneksi tosi hyvin! Sivusauma on lähes huomaamaton :)


Näitä ompelen varmasti lisää, oli niin nopsa projekti. Mielestäni tällainen olisi kiva idea kesäviemisiksi ystäville ja sukulaisille kylään mennessä, tietenkin asiaan kuuluvilla herkuilla täytettynä.
Tai vaikkapa joululahjaksi, hmm...

21. heinäkuuta 2014

Neulekuulumisia

Olen ollut melko laiskalla tuulella käsityörintamalla. Johtuneeko tuo kuumasta ilmasta vai mistä, mutta ei ole huvittanut edes hipelöidä lankoja. Hitaasti mutta varmasti olen kuitenkin saanut muutaman työn alulle.

Tiskirätit virkkasin kesäkuun lopulla. Ne kävi jo mutkan pesukoneessakin ja ovat lähdössä kummitädilleni koekäyttöön. Lankana Novitan Bambu, koukku 3,00mm. Menekki yhteensä 73g.
Näitä tehdessä katselin Sword Art Online -nimisen animesarjan :)

Afrikankukkaa pukkaa; Fatty Lumpkin valmistuu pala palalta. Se on menossa kummitytölleni synttäri- tai joululahjaksi loppuvuodesta :) Vielä on siis aikaa virkkailla. Näitä on kyllä ihana tehdä, valmistuvat nopeasti.
Koukkuna 3,00mm ja lankoina olen käyttänyt Novitan Nallea (valk), Gjestalin Maijaa (lila & pinkki) sekä Kotikulta Villainen -lankaa (vaal. pun.).

Palajakkuakin olen aloitellut Novitan Huurre -langasta. Lanka on aivan mun väristä ja muutoin ihanaa, mutta sen purkaminen ja selvittely on melko syvyyksistä. Alkuun aloitin kerän sisältä (ensimmäinen pala), mutta päädyin kuitenkin jatkamaan kerän ulkopuolelta, koska sisusta oli koko ajan ihan tuhannen solmulla. Suosittelen siis sullekin ;) Ohje löytyy Moda 9/2013 -lehdestä.