12. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet operaatiot! Kevään ensimerkit ovat jo ilmassa, ja olen surutta nauttinut niistä harvoista aurinkoisista aamuista jopa kouluaikaan - lähtemällä pienelle kävelylle.

Koko viime syksy meni vääntäessä sohvia valmiiksi, ja vielä odotellaan viimeisiä vaahtomuoveja jotta saadaan ne viimein matkaan. Kuvia tulossa omasta sohvastani kun sen aika on :)
Nyt joululoman jälkeen saimme välityöksi uuden sohvan ja siihen kuuluvat kaksi nojatuolia, niistäkin kuvia sitten seuraavan koulupostauksen aikaan.

Käsityörintamalla on riittänyt pienoista stressiä, sillä sain marraskuun lopulla pyynnön eräältä äidiltä, jotta tekisin hänen pojalleen muutaman muumilaakson asukin. Heille olin aiemmin syksyllä myynyt huuto.netissä amigurumipupun, ja kiitoksen ja pyyntö näin jälkeenpäin tuli positiivisena yllätyksenä.
Lupauduin siis tekemään heille ennen tammikuun loppua Muumipeikon, Niiskuneidin sekä Nipsun.


Ohjeen muumeille löysin jo aiemmin sattumalta Tyttö kylmän maan -blogin kautta (alkuperäinen ohje ruotsiksi TÄÄLLÄ), ja onnekseni laitoin sen talteen, sillä sille tulikin yllättävän äkkiä käyttöä.
Muokkasin ohjetta hieman, jotta muumeista tuli pienempiä (sopivammat pienen lapsen käteen).
Nipsun tein itse omasta päästäni, pariin otteeseen sai osia purkaa ennen kuin alkoi näyttää oikealta, mutta olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen viimeistelyjen jälkeen.
Kaikilla näillä on neulahuovutetut silmät (jälkeenpäin ajatellen, muumipeikon ja niiskuneidin silmät olisivat voineet olla paremmat) ja lisäksi niiskuneidillä on neulahuovutetut hiukset.
Hännätkin kaikilta kolmelta löytyy, ne vaan on kuvassa sopivasti piilossa. :D

Laitoin hahmot postiin viikon alussa, ja torstaina sain kiitokseksi sähköpostia kuvan kera. Kuvassa olevan pikkuisen hymy lämmitti mieltä todella, ja kaikki hahmot olivat päässeet mukaan.
Siis, vaikka kyseessä olikin stressaava työ, lopputulos oli todella sen arvoista.

Joululomalla otin asiakseni viimein opetella neulomaan pitsiä ja rentoutua, stressaamatta yhtään mitään. Kävin kummityttöni kastajaisissakin, ihana lämmin tunnelma ja suloinen pieni tyttö.

Valitsin pitsiyritelmän kohteeksi sukat, ja nimenomaan tämän Novitan sukkalehdessäkin julkaistun pitsineulesukkamallin. Tein vain siihen vähän muutoksia (lisäsin varren pituutta ja käytin lankana upean kylmänpunaista Laurin villalankaa). Toisesta sukasta jäi kerän loputtua puuttumaan kärki, ja tänä aamuna sain neulottua sen viimein valmiiksi ja pääteltyä langanpäät.

Jokusta pientä ongelmaa lukuunottamatta sukat valmistuivat nopeasti ja pitsin teko oli todella helppoa ja yksinkertaista. Vaikka ne eivät olekaan täydelliset, ne ovat ensimmäiset pitsineulesukat jotka olen koskaan tehnyt tai omistanut, joten olen tosi tyytyväinen :)

Lankaa meni 165 grammaa.





Kuluneen viikon aikana olen neulonut myös tällaiset lahkeelliset vaippahousut Käspaikan ohjeen mukaan.
Niitä oli helppo ja mukava tehdä ja lankaa kului tasan 50g koossa 0-8kk. Lankana käytin Novitan jo poistunutta Biancaa. Sitä on vielä toinen kerä jäljellä, saa nähdä teenkö jossain välissä vielä toiset vaippahousut samasta langasta.

Uudenvuoden aikaan julistin itselleni langanostolakon siihen saakka, että olen saanut lankojani hieman vähennettyä, joten jotain saisi alkaa pian väkertää.
Olen suunnitellut säärystimien tekoa, ja Novitalta löysin eräästä blogista (en muista enää nimeä) linkin täydellisien säärystimien ohjeeseen, joten niitä alan varmaan seuraavaksi tehdä. Ohjehan oli Kauhavan kangasaitan Lotte -säärystimet. Ohje löytyy rullaamalla hieman sivua alemmas.

19. joulukuuta 2012

Välitöitä ja lampunvarjostimia

Omien töiden viikkoa viedään, ja kaikenlaista mukavaa on tullut ommeltua.
Viimein sain aikaiseksi ystävälleni lupaamani rengaskantoliinan sekä uudet liivinsuojat.

Edelliset liivinsuojat pääsivät testiin, ja tuomio tuli, että uusia pitäisi tehdä; isompia ja täytteet kiinni tikattuna kiitos. Ompelin sitten kuivaliina-bambucollege-PUL -yhdistelmällä kasan halkaisijaltaan noin 16cm olevia liivinsuojia, joissa ennen PUL:n saumurointia tikkasin neljä siivua collegea kuivaliinaan kiinni. Jämäköitä suojia tuli, ja päässevät jo joulun aikaan kokeiluun. :)


Sitten tosiaan, se rengaskantoliina. Tämä liina on ommeltu kaksinkertaisesta interlock -trikoosta käyttäen apuna Oi mutsi mutsin ohjetta. Ainoastaan ylimääräinen olkapehmuste jäi pois, sillä tavaraa oli paininjalan alle niin reilusti ilman sitäkin, että käyttämäni teollisuusompelukone jaksoi juuri sen ommella. Paininjalka ei olisi millään halunnut nousta tarpeeksi ylös ja kangasta sai alkuun vähän sorminkin sinne survoa silläkin uhalla että jäisivät neulan alle :D
Kiitos kaunis ohjeesta!


 

Viime viikolla meillä oli lampunvarjostinkurssi, ja koska minulla ei ollut mitään omaa työtä eikä tarvetta tuikkuastioille ynnä muille sellaisille itse tehdyille jutuille, pääsin asiakastyön kimppuun.
Varjostin verhoiltiin perinteisesti (kankaat pingotettiin ja ommeltiin käsin kiinni), ja liimasin siihen lopuksi koristenauhaa vähän joka puolelle. Hyvin sain suurimman osan viikosta kulumaan tähän hommaan, ja se oli todella mukavaa vaihtelua. Todellista marttakerhoilua parhaimmillaan ;)



Neulepuikkoni ovat olleet iloisessa sekasotkussa ympäri lanka-arkkuani jo jos kuinka kauan, joten ompelin niille mummoni tyynyistä (alin kuva) ylijääneestä kankaasta pussukan.
Siitä tuli tosi hyvä, aikalailla kaikki puikkoni mahtuivat sinne lukuunottamatta pyöröpuikkoja, joille pitäisi keksiä jokin hyvä säilytystapa. Tällä hetkellä ne ovat kaikki tilavassa peltisessä rasiassa, jonka ostin joskus kirppikseltä. Niiden alta löysin kympin sukkapuikot, joita en muistanut omistavanikaan. :D Noh, hyvä tietää tästä eteenpäin.



Tämä tyttö alkaa nyt pakkailla joululomatarvikkeita kasaan, ja suuntaa pian pohjoista kohden :)
Viimein loma! <3

11. marraskuuta 2012

Kuulumisia

Kiirettä on riittänyt jos jonkinlaisen homman parissa viime aikoina, eikä käsitöille ole jäänyt aikaa juuri ollenkaan.
Se vähä, mitä olen käsitöitä tehnyt, on päätynyt pukinkonttiin, enkä näinollen voi jakaa kuvia valmistuneista töistä vielä ;)

Lankakaupoilla on kuitenkin päästy käymään, ja Lahden Anttilasta lähti mukaan 500g Novitan Sylvia -lankaa eurolla kerä. Samoin Tapion lankakaupasta ostin muutaman kerän Mark & Kattensin pinkkisävyistä Sarek -lankaa sekä pari kerää Dropsin Eskimoa. Eskimoista syntyi jo perjantaina uusimman Novita -lehden ohjeella kahdet vaippahousut :)

Päätin viikko sitten muuttavani koulun asuntolaan, ja kuluneen viikon aikana olen riehunut ja levittänyt tavaroitani ympäri kämppääni koittaessani karsia niitä mahdollisimman vähäksi.
Ongelmallistahan se on, kun on jo kaiken omaisuutensa paikkakunnalle muuttanut..
Lankanikin pakkasin yhteen ja ainoaan paikkaan vain todetakseni, että nyt taitaa olla ostolakon paikka. Tämän jälkeen olenkin pyöritellyt kaikkia keriä, kirjoja ja lehtiä käsissäni koittaen keksiä jotain neulottavaa tai virkattavaa, josta olisi minulle jotain hyötyä.
Säärystimiä, pipoa ja neuletta kaipaisi, mutta se mallin löytäminen on niin ongelmallista..

Tosiaan, vauvajuhlilla tuli käytyä, ja tässä pari kuvaa;
Vein kaverilleni lahjapaketin, joka sisälsi kaikennäköistä kivaa, sekä pyydetyt liivinsuojukset ja toisen kantoliinoista (alempi kuva).
Toinen kantoliina pitäisi vielä ommella, ja taidankin tehdä sen omien töiden viikolla ennen joululoman alkua. Se oli tarkoitus viedä pohjoiseen jo juhlille, mutta koska verkkokauppa, josta tilasin renkaat liinaa varten, ei meinannut toimittaa niitä, se jäi sitten ensi kerralle.
En muuten enää koskaan tilaa kyseisestä verkkokaupasta yhtään mitään, palvelu oli niin huonoa ja tavarakin tuli vasta virallisella taholla uhkaamisella.
Verkkokaupan nimihän oli AMAUTI.




 Kahdessa alimmassa kuvassa myös kavereilleni lupaamani tilaustyöt, amigurumipuput sekä vauvan sukat (joista muistaakseni mainitsinkin jo aiemmin).



1. marraskuuta 2012

Lokakuun


 Yläkuvissa ensimmäinen tekemäni huonekalu: rahi. Se oli ensimmäinen oikea pehmustustyö meidän koulutuksessa.

Rahin jälkeen aloimme tehdä K-tuoleja, aikuisten kevyitä lepotuoleja. Molemmat tuolit, jotka kuvissa ensiintyvät, ovat tulossa minulle itselleni :) Toisen olen tehnyt minä, ja toisen opiskelutoverini.
Alla kuvia tuolin kasaamisen vaiheista.



 Kangasmyyntiä eräänä päivänä.. Leikkuupöytä oli täynnä eri värisiä kankaita, joita saimme silloin ostaa 3e/metri. Kyseisestä kasasta minäkin sitten ostin kankaani tuoleihin (kahden tuolin kankaat -> 10,50 euroa - ei kallista).



 Kaavojen testausta harjoituksella.
 Oikea kangas paikalleen kiinnitettynä.
 Selän joustot.

 Selän kaavojen testaus..
 Ja kangas kiinnitettynä :)
 Taustapahvi puuttuu vielä tässä kuvassa.

Lisäsimme taustapahvit tuoleihin, jonka jälkeen ne molemmat lähtivät varastoon odottamaan käsinojiaan puupuolelta.

Seuraavaksi laskimme yhteen sohvaan kankaan menekin sekä otimme kaksi sohvaa (kahden- ja kolmenistuttavat) purettaviksi.
Nämä sohvat ovat vieläkin kesken, koska on ollut muita asioita opiskeltavana :)










Seuraavassa kuvasarja muotoillun käsinojan tekemisestä.

Alkuperäinen käsinoja:
 
 Uusi käsinoja ennen liimaamista:

Käsinoja liimaamisen jälkeen:


Kuukauden lopuksi meillä oli ohjelmassa kehystystä. Opettelimme käyttämään kaikkia kehystyksessä käytettäviä koneita ja kehystämään kuvia.
Seuraavaksi kuvia harjoitustyöstäni:





Lisäksi kehystin yhden valokuvan ja peilin, saatan lisäillä kuvia niistä vielä kunhan ehdin :)