19. elokuuta 2012

Spring Cozy

Viimein se on valmis! Esittelin keskeneräistä boleroani tässä postauksessa.
Minulle meinaa aina käydä niin, että työt haluavat jäädä keskeneräiseksi ihan vain sen takia, kun olen niin laiska päättelemään langanpätkiä, ja niitähän tässä työssä riitti oikein olan takaa.
Tarpeeksi keskeneräistä työtä laatikossa marinoituani otin viimein itseäni niskasta kiinni ja päättelin neliöistä törröttävät langanpätkät. Loppu olikin aika helppoa, ei kun palat vaan toisiinsa kiinni ja virkkausta reunoihin.
En oikeastaan seurannut ohjetta muutoin kuin kasaamisen verran, sekä sen tietenkin katsoin, minkä kokoisia paloja pitää virkata jotta bolerosta tulisi jotakuinkin oikean kokoinen.

S/M -kokoiseen boleroon meni 307g lankaa, lähinnä yhteensopivia jämälankoja.
Tämä on siis aika hyvä jämälankaprojekti!

DROPS Designin ohje



 

12. elokuuta 2012

Koska olen välillä laiska ottamaan kuvia (johon aina löytyy joku tekosyy - kuten se, että kuvattava on hieman hankala asetella hyvään asentoon), esittelen nyt keväällä tekemäni "pyykkipussin" ja viime kuussa valmiiksi saadut amigurumit.























Kun Novitan kesä 2012 -numero kolahti postiluukkuun, innostuin heti kuvassa olevasta, harmaasta kassista. Se oli mielestäni niin eteerinen ja jopa kaunis, että halusin sellaisen heti.
Koska olin päättänyt kuluttaa laatikossani olevia lankoja pois, ei uuden langan ostaminen käynyt laatuun. Päädyin sitten vaaleanpunaiseen ja ruskeaa drops eskimoon ja vaaleansiniseen cortina exlusiveen, joita kaikkia minulta löytyi kaksi kerää.
Alkuun oli hieman hämmennystä ohjeen kanssa, mutta kun pääsin vauhtiin, tajusin viimein kuinka se kassi siitä lähtee rakentumaan.
Yhden illan sitä väkersin, seuraavana päivänä huovutin pesukoneessa pyyhkeiden kanssa, ja siitä lähtien se on roikkunut minulla ovenkahvassa pyykkipussina.
Etenkin nyt, kun asun itsekseni ja minulla ei ole tilaa likapyykkikorille, tämä on ollut hyvä apu kun sitä pyykkiäkään ei niin tuhottomasti pääse syntymään. Se ei vie tilaa ja on ihan sisustuksellinenkin juttu.. :) Olen ollut todella tyytyväinen.















Eräänä sateisena iltana valmistunut pikkupupu.
Ohje kirjasta "Amigurumi". Kyllähän se näyttää aika erilaiselta kuin ohjeessa, eikö?




Olin pitkään himoinnut samaisesta kirjasta myös kuvassakin näkyvän seepran ohjetta, ja kaivelin sitten eräänä sunnuntaina lankoja ja mietin, kuinka raidoittaisin sen. Harmaan sävyjä oli montaa erilaista, valkoista vain puhtaanvalkoisena, eikä mikään tuntunut matsaavan keskenään.
Sitten käteen osui kerä ruskeaa, pehmeää, 100% villalankaa...
Lopputuloksen näette kuvista :)























Heppahan siitä tuli! Se valmistui nopeasti harjaa lukuunottamatta, jota väkersin useamman tunnin, sillä halusin siitä todella tuuhean. Silminä Lahden kauppakeskus Karisman Sinellistä edullisesti löytämäni ruskeat turvasilmät (kannattaa käydä hamstraamassa - kuten myös kuonoja!).
Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, sillä se onnistui paremmin kuin osasin toivoakaan.


Tässä vielä kuva tämän päivän tunnelmista pihalta. Pilvet muodostavat koko ajan upeita kerroksia taivaalle..

11. elokuuta 2012

Talvitamineita

Vietän pitkästä aikaa viikonloppua yksin, ja eilen sitten iski tarve tehdä jotain mukavaa.
Minulla on ollut välilehdessä auki eräs ohje jonka olen halunnut jo pitkään toteuttaa, ja päädyin sitten eilen istumaan tietokoneelle virkkuukoukun ja Tähtiportin ensimmäisen tuotantokauden kera.


Ensimmäisenä valmistuivat These are a few of my favourite things -blogista löydetyn ohjeen mukaisesti tehdyt kämmekkäät. Lankana toimi Novitan Puro värillä "luumupuu". Hansikkaisiin sain kulumaan noin 60grammaa lankaa.
Noita "puff stitchejä" oli todella hauska ja nopea tehdä ja valmista tuli nopeasti. Suosittelen muillekin kyseistä ohjetta.

Totesin sitten, että vielä olisi jotain kiva näpertää, ja ensimmäisten googlen antamien osumien joukossa oli tämä ihastuttava panta, joka sekin sai langakseet Novitan Puron. Neuloin sen vitosen puikoilla, ja siitä tuli oikein hyvä.
Linkki blogiin tulee tässä; Shhh, it's a secret! .




Aikaisemmin tein siskolleni pipon samaisen These are a few of my favourite things -blogin kautta, joten esittelen senkin tässä samalla :) Pääset ohjeeseen klikkaamalla tuota linkkiä.
Se on melko tylsän näköinen noin mustana, mielestäni siihen sopisi hyvin kaveriksi vaikka värikäs tupsu.
Tässä vielä linkki toiselle sivulle, josta löytyy samanmoinen ohje; All about ami .




4. elokuuta 2012

DIY: Tarjoilijan / palvelustytön päähine

Aikuisten koko, päänympärys noin 57+ cm.

Tuplapostauksella mennään tänään. Nyt on vuorossa kuluneella viikolla asiakastyönä tehdyt tarjoilijan päähineet, jotka olivat menossa kaiketi häihin tarjoilijoiden asusteiksi.

Päähinettä varten tarvitset:
- kaavapaperia
- kangasta + ompelulangat
- kovike/tukikangasta
- pitsiä
(- tarranauhaa)
- kynä, sakset, nuppineulat, ompelukone..


1.
Piirrä mieleisesi muotoinen päähine kaavapaperille, laita leveydeksi noin 30cm.
Oman kaavani mitat; korkeus 14cm korkeimmalta ja 6cm kapeimmalta kohtaa, leveys 29,5cm.
Kuvissa kaava on keskeltä taitettuna päähineen muotoon.
Leikkaa kaava irti.

2.
Taita kangas niin, että taitoskohta jää kaavan alareunan taitoskohdan kohdalle.
Neulaa kaava kiinni kankaaseen ja leikkaa noin sentin päästä sen reunoja mukaillen (=lisätään saumavarat).
Leikkaa kovikekankaasta päähineen muotoinen pala kaavan reunoja myöten.
Leikkaa kankaasta 2kpl nauhoja kokoa 9 x 18cm. JOS haluat että ne voi sitoa niskaan rusetille, leikkaa haluamasi mittaiset pitkät pätkät, joiden leveys on 9cm.
Leikkaa 3cm leveästä tarranauhasta noin 1,5cm:n leveät palat.

Saumuroi leikkaamasi kankaat.
3.
Ompele tarranauhat kiinni nauhoihin kuvan osoittamalla tavalla. Tällöin ompeleet jäävät hyvin piiloon nauhojen sisäpuolelle.
Taita nauhat pitkittäin oikeat puolet vastakkain (=tarranauha jää sisäpuolelle) ja ompele toinen pääty ja pitkä sivu kiinni (käytä noin 1cm saumavaraa). Käännä nauhat oikein päin käyttämällä apuna vaikkapa saksia.

4.
Laita kovikekangas päähineosan väliin (voit piirtää kevyesti lyijykynällä kankaaseen keskiviivan jotta voit kohdistaa kovikekangasta sen mukaisesti).
Taita kankaan reunoja noin sentti (kovikekankaan ulkoreunojen mukaisesti) ja neulaa ne kiinni.
Liitä nauhat päähineen molempiin reunoihin ennen kuin taitat sen lopulliseen muotoonsa.
Nauhojen pitkän sauman tulee olla päähineen alareunassa!


Kun olet neulannut kaikki reunat kiinni, tilanteen tulisi olla seuraavanlainen:

5.
Ompele sivuvaumat (nauhojen kohdalta) ja päähineen yläreuna kiinni mahdollisimman läheltä reunaa.
Huolehdi ommellessasi, että reunassa olevat taitokset ovat ihan kohdakkain jotta reunasta tulisi siisti.

 

6.
Ompele pitsi hatun yläreunaan. Taita pitsistä aloittaessa ja lopettaessa pätkä takapuolelle.


VALMIS!



Ompelin samaan kasaan myös muutamaan esiliinaan samanmoiset pitsit helmaan, tässä vielä yksi kuva esiliinasta;