5. marraskuuta 2014

Miehen perussukat

Koko: n. 45
Lanka: 7-veljestä grafiitti 132g
Puikot: 3,5mm varteen, 4mm kantapäähän ja sileään

Isäni pyysi minua neulomaan ystävälleen syntymäpäivälahjaksi sukat, joihin tulisi ystävän nimi ja juhlittava ikä. Lupasin neuloa sukat ja aloin heti tuumasta toimeen. Suunnittelin innoissani sukat, joihin tuli leveä kirjoneuleraita vaadituilla ominaisuuksilla. Kuvio oli hyvä ja sukka istui täydellisesti - ensin minun jalkaani, seuraavalla yrityksellä isäni jalkaan (42). Kirosin kireää käsialaani ja päädyin sitten neulomaan tavalliset sukat, koska aikaa ei ollut enempää mallin uudelleen muokkaamiseen.
Tein tekstit sukkiin jälkikäteen ja jälki on mielestäni ihan siistiä.
Olisin halunnut kuvata sukat vähän sopivamman kokoisessa jalassa, mutta tietenkään  ne sopivat jalat eivät ole kotosalla juuri kun niitä tarvitsisi. Muutenkin koko kuvaus meni ihan hösseliksi, koska on niin pimeää (tottakai tajusin alkaa kuvaamaan sukkia juuri nyt keskellä yötä kun tajusin, että ne pitää olla aamulla paketissa..).

Muilla puikoilla on tällä hetkellä ihanaa uutta 7-veljestä raitaa (sitä harmaa-keltaraitaista) sekä violettia Viking Nodlysiä. Nekin muotoutuvat sukiksi lähiaikoina :)

1 kommentti:

  1. I know you will tame that gray - pink 7 Brothers. The one that has caused you a lot of headache. I just know you will tame it. The earlier broken seed stitch looked just fine to me, but it is your yarn, so you can decide what to make of it.

    VastaaPoista

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^