1. huhtikuuta 2012

Tekemisen puutetta? Nou hätä!

Tämä on taas näitä päiviä, kun päätä puristaa ajatuskin siitä, että pitäisi keksiä itselleen jotain uniikkia tekemistä. Sitä sun tätä kyllä löytyy ja muistuu mieleen, mutta intoa ei senkään vertaa löydy.
Jotenka päädyin kirjoittelemaan postauksen, johon listaan mahdollisia tekemisen aiheita teille muille joita vaivaa sama pään puristus aika ajoin.

Hyvin todennäköisesti tulen päivittämään tätä tekstiä uuden idean tullessa mieleen, joten ei kannata olla huolissaan vaikka lista näin aluksi näyttäisikin aivokuolleen yritykseltä todistaa ajatustensa olemassaoloa (=tyngältä).

Mukaan paljon hyvää mieltä ja ehkä vähän suklaata. 

 

Porukalla tehtäviä juttuja:


- Käsityö/askarteluilta 

- Leffailta: jokainen voi tuoda mukanaan haluamansa leffan ja yhdessä arvotaan että mikä katsotaa. 
Tai mennään oikeaan leffateatteriin.
- Leivotaan/laitetaan ruokaa yhdessä

- Kauneusilta: tehdään esim. itse kasvonaamiot netin ohjeiden avulla tai sitten laitetaan kynnet tms.. 

- Kirppari-ilta: jokainen tuo kaikki turhat tavarat mukanaan ja tehdään vaihtokauppoja (esim. turhien lankakerien vaihtaminen kaverin kanssa ;))

- Saunailta

- Harrastusilta: kokeillaan jotain lajia mitä joku kavereista harrastaa, mutta itse ei ole tullut kokeiltua. Näitä iltoja voi pitää yhtä monta kuin kaveripiirissä on harrastuksia. Ja toki kaikille kokonaan tuntematon harrastus on myös kokeilun arvoinen juttu.

- Lan -ilta: keräännytään porukalla pelaamaan jotain peliä. 

- Pihakirppispäivä/viikonloppu
Mukaan paljon hyvää mieltä ja ehkä vähän suklaata.

 

Yksin tehtäviä juttuja:


- Lähde lenkille,  kuntosalille, pyöräilemään, uimaan.. Liikkumaan.

- Hoida lemmikit. Esim. vaihda jyrsijän terrasta kuivikkeet, siivoa koiran tarha, harjaa lemmikki..

- Joku siivoushomma? Pihan lakaisu, lumityöt, imurointi?

- Lue kirjaa.

- Lähde kaupungille/metsään/rannalle kameran kanssa. Kuvaa sinua mietityttäviä tai miellyttäviä asioita. Keksi vaikka joku aihe jonka tulisi tulla jotenkin ilmi jokaisesta kuvasta.

- Tuunaa jokin vaate. Vaikkapa farkut tai neulepaita.

- Mene ruokakauppaan ja pyri ostamaan tietyllä rahasummalla tämän päivän ruokatarpeet. Esimerkiksi 5 euroa on sellainen summa jonka käyttökohteiden miettimiseen voi mennä yllättävän paljon aikaa.

- Mene kauppoihin vain sovittelemaan vaatteita ilman aikomustakaan ostaa mitään. Ammenna inspiraatiota mahdollisiin omiin tekeleisiisi ja mikäli sen vaatteen osto houkuttaa - se löytyy kyllä sieltä kaupasta ensi viikollakin.

- Maalaa tai piirrä.

- Pelleile kuvanmuokkausohjelman kanssa. 

- Etsi netistä uutta sinua kiinnostavaa musiikkia. Kuuntele vaikka lempibändisi uusin levy.

- Kysy kaverilta millaista musiikkia hän kuuntelee ja koekuuntele muutamia hänen suosittelemiaan kappaleita.

- Päivitä autosi/mp3-soittimesi musiikkilista.

- Soita ystävällesi/mummollesi/kenelle vaan. Nykyään kun kaikki ovat Facebookissa tai muualla nettigallerioissa, harva vaivautuu soittelemaan kenellekään.

- Lähetä kirje tai kortti jollekulle. Esimerkiksi synttärionnitteluksi tai muuten vaan.
Koska viimeksi kirjoitit jotain sellaista käsin?

- Käy leffassa. Sellainen aika päivästä on tosi hyvä kun kaikki muut on vielä töissä ja koulussa.

- Tarjoudu lastenvahdiksi tai lemmikinhoitajaksi ja tienaa vähän rahaa. Voit jättää ilmoituksia kauppojen seinille tai ehdottaa suoraan vaikkapa sille kivalle naapurille jonka koira haukkuu seinän takana päivät pitkät omistajan ollessa töissä.

- Käy läpi vaatekaappisi sisältö ja hylkää kaikki vaatteet jotka ovat liian pieniä tai isoja, epämukavia, vanhanaikaisia tai jotka vain yksinkertaisesti eivät enää kuulu sun maailmaas. Myy parhaat päältä ja lahjoita loput vaikka Punaiselle Ristille. Saat vähän rahaa ja tilaa uusille vaatteille :)

- Hemmottele itseäsi. Käy vaikka saunassa, laita kasvonaamio ja lakkaa kynnet.

- Pidä pyjamapäivä. Tällöin et varaa päiväksi mitään menoa ja aamulla nukut niin pitkään kuin nukuttaa. Päivällä chillailet aamutakissa juoden lämmintä, katsoen televisiota tai vaikka nukkuen jos se tuntuu parhaalta. Toosi rento päivä siis.

- Tutustu johonkin uuteen ihmiseen. Moikkaa vaikka uutta naapuria tai juttele tuntemattomalle netissä.

- Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi johonkin hommaan. Esimerkiksi näin keväällä järjestetään kaikenlaisia siivoustalkoita ja kerätään lumen alta paljastuneita roskia porukalla. Tai sitten pidempiaikainen homma voisi olla joku tyyliin Punaisen Ristin myymälässä auttaminen.

- Huolla pyöräsi / pese autosi. 

- Mene jonnekin rauhassa syömään ja nauttimaan ruoasta. Jos saat treffiseuraa niin aina parempi ;)

- Seikkaile Youtubessa. Pian huomaat olevasi jossain ihan muualla mistä lähdit.. (Nimimerkillä kokemusta on useammaltakin kerralta) Naura hassuille videoille.

- Vaihda huoneesi/asuntosi huonekalujen järjestystä.

- Käy messuilla, museossa tai muussa vastaavassa paikassa, joissa ei usein tule käytyä.

- Askartele joulu/ystävänpäivä/synttäri/tms. kortit valmiiksi.

- Suunnittele joululahjat hyvissä ajoin ja lähde ostamaan niitä jo nyt. Pieni shoppailu ei koskaan ole pahitteeksi.

- Suunnittele ja toteuta joulukalenteri ystävällesi/sisaruksellesi/kumppanillesi.
Kalenterin kokoamisen voi aloittaa jo nyt, ja ostaa pikkuhiljaa siihen kaikkea kivaa (tottakai päivämäärät huomioiden pilaantuvissa jutuissa).

- Lähde puistoon piknikille. Kesä on tottakai paras vuoden aika tähän, mutta miksei talvikin kävisi; ota mukaasi korvapuusteja, lämmintä juomaa ja voileipiä niin talvinen puistopiknikki on varmasti aika jees!

- Lähde lähikodalle tekemään tulet ja paistamaan makkaraa/nugetteja/mitänytikinä. Muista ottaa mukaan makkaratikku/puukko jos vuolet tikkusi itse, sytytysvälineet ja tottakai ruokajutut.

- Lähetä ystävällesi pieni yllätys postissa. Paketin kanssa askarteluun saa kulumaan mukavasti aikaa ja kaveri ilahtuu. Hyviä ideoita ovat esimerkiksi yhteisistä hetkistä kertovat valokuvat (tai jopa pieni kirjanen jos sellaisen jaksaa askarrella) tai vaikkapa ne yhteiset lempibiisit poltettuna levylle. Ja herkut on tottakai aina kivoja yllätyksiä, joten suklaapatukka tai lakupötkö mukaan :)

- Järjestä pihakirppis, joko yksin tai kavereiden kanssa. Muista mainostaa ajoissa vaikkapa lähikaupan tai koulun seinällä!

- Kuuntele läpi vanhoja cd-levyjäsi tai kaseteita. Löydä ne vanhat lempibiisit uudestaan.

- Opettele virkkaamaan tai neulomaan. Jos osaat jo jompaa kumpaa näistä, opettele jokin uusi asia.
- Virkkaa tai neulo jokin kuluvan vuodenajan trendiin liittyvä asuste. Hae inspiraatiota netistä löytyvistä kuvista.
- Jos kierrättäminen on lähinnä sydäntä, tutustu johonkin kierrätysaiheiseen blogiin/blogeihin ja mieti, mitä tarvitsisit ja mikä olisi helppo ja mukava projekti toteutettavaksi.
- Shoppaile uusia välineitä. Joko lähtemällä kaupungille tai ihan netistä. Esim huuto.net on pullollaan kaikenlaista krääsää ja tarpeellista moneen makuun tai facebookin oman kaupunkisi myydään/ostetaan/annetaan -palstoilta voi löytyä jotain hyödyllistä.

...jatkaa kunhan tulee jotain mieleen :)

 














1 kommentti:

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^