20. toukokuuta 2014

Ostoksia Ebaysta

Kun sitä kerran on oppinut hyödyntämään, siitä ei pääse irti - nimittäin Ebaysta. Tein ensimmäisen tilaukseni sieltä helmikuussa ja sen jälkeen on tullut osteltua kaikenlaista pientä.
On se vaan niin helppoa, sen kun vaan laittaa rahat menemään ja noutaa ostoksensa omasta postilaatikosta. Tämän helpompaa ei köyhtyminen voisi olla!

Kokeilin tällä kertaa huutokauppaa. Havittelin kokeiluun bambusekoitelankaa, ja niitä löytyikin useamman avoimen kohteen verran. Valitsin kohteista mahdollisimman pian sulkeutuvat, edulliset kohteet joihin sitten jätin tarjoukset. Huutokauppa päättyi ja kerät jäivät minulle kokonaishintaan 4,3 euroa.


Kerien koostumus 70% bambu, 30% puuvilla

Kerät löytyivät tänään postilaatikosta, 8vrk maksun jälkeen. Olen tyytyväinen, langat ovat ihanan värisiä ja pehmoisen tuntoisia ja postitus oli todella nopea!
Harmikseni joudun toteamaan, ettei minun kannata liittää postaukseen linkkiä myyjän "kauppaan", sillä kyseinen henkilö on poistunut Ebaysta kuluneen viikon sisällä. Hänellä ei ollut yhtään palautteitakaan huutaessani näitä, joten mielenkiinnolla jäin odottamaan, tulenko koskaan saamaan maksamiani tuotteita.
Kaikki sujui onneksi hyvin. Harmillista, olisin halunnut antaa hänelle positiivista palautetta..


Ostin myös muutaman puolan hyvin palvelleeseen Eva -ompelukoneeseeni. Sen toiseksi viimeinen muovipuola poksahti osiin tuossa pari viikkoa sitten, joten päätin hankkia muutaman lisää. Hintaa näille tuli 93 senttiä postikuluineen!
Linkki myyntikohteeseen: Muovipuolat
Linkki myyjän kauppaan kun ylläoleva linkki vanhenee: Zysysy2012

6 kommenttia:

  1. Mä oon ollut vähän epäileväinen ton eBayn kanssa, vaikka joskus tekis mieli ostaa kaikkea ihanaa. Ehkä pikkuhiljaa vois uskaltaa kokeilla :)

    Mulla on sulle haaste: http://anarchknit.blogspot.fi/2014/05/haaste-kerta-se-on-ensimmainenkin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä suositellako kokeilemaan vai pysymään jatkossakin kaukana kyseisestä sivustosta, siihen nimittäin jää koukkuun! :D
      Kaikkea kivaahan sieltä löytyy, itse olen ostanut vaatteita, lankaa, puikkoja, riipuksia ja nyt noita puolia. Postia on tullut Kiinasta, Saksasta sekä Englannista, ja toistaiseksi kaikki on sujunut loistavasti :) Haastavinta on jaksaa odottaa tuotteiden saapumista, se ottaa helposti monta viikkoa.

      Poista
  2. Pitää minunkin kommentoida tuosta eBaystä, olen ollut tyytyväinen ja asiakaspalvelu on ollut myös erinomainen jos jotain ongelmaa on ollut, on saanut harjoittaa englantia kirjoittamalla. Kerran oli niin että ei alkanut kuulua neulepuikkoja, laitoin suoraan myyjälle viestiä ja myyjä laittoi minulle ne puikot tulemaan uudestaan ja ne tuli sitten nopeasti. Toisen kerran odotutti yhtä kirjaa Japanista, siitä laitoin jo viestiä ettei ole tullut, mulla tuli rahapalautuksetkin ja sittenpä saapui kirjakin ja piti maksella takas... ei mitään kaikki sujui hyvin. Toiset tuotteet ovat tulleet toosi nopeasti ja näissä parissa meni vähän pitempään. Mutta kyllä minusta tää toimii ihan ok. Kun vain riittää malttia katella niitä sivuja kun niitä on niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista! Minusta on mukavaa että tällaisiakin vaihtoehtoja on tarjolla, ja kun kaikki sujuu hyvin niin se pieni odottelu ja etsiminen ei haittaa :)
      Kiva että kaikki on sujunut hyvin sinullakin. Itselläni yksi mekko jätti saapumatta vaikka se oli myyjän mukaan postitettu, sain sitten rahani takaisin. Sovittiin että jos mekko saapuu postissa niin maksan sen uudelleen. Eipä ole näkynyt mekkoa.

      Tokihan sitä mielellään kotimaisia yrittäjiä tukisi ja ostaisi heiltä - niin usein teenkin jos kivijalkakauppaan asti pääsen - mutta Itellan kulujen vuoksi tulee tilattua tavaroita useammin jotain muuta kautta. Kun setin bambuisia sukkapuikkoja saa kotimaan postikulujen hinnalla, miksipä ei? Hyvin todennäköisesti ne suomalaisissa puodeissakin olevat puikot on suurimmaksi osaksi samasta maasta lähtöisin.

      Poista
  3. Kivan väristä lankaa olet saanut eBayn kautta.
    Minulla myös tosi hyviä kokemuksia tätä kautta tilaamisesta, asiakaspalvelu on hyvä jos ongelmia tulee, samalla pääsee englantia harjoittaan kirjoittamalla. Toiset toimitukset toimivat nopeasti ja toisten perään saa vähän huudella, mutta muuten olen tyytyväinen täältä kautta tilaamiseen.

    VastaaPoista

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^