2. tammikuuta 2014

Leopardilapaset nro. 2


Taas leopardia, tällä kertaa vihreä-mustana. Jemmoista löytyi sopivasti kauniin kirkkaanvihreää seiskaveikkaa mustan jämäkerän kaveriksi, ja niistä sitten syntyi nämä lapaset.
Nämä menevät ystävälle, joka tilasi omansa nähdessään kuvan edellisistä neonpinkeistä versioista.
Näihin lankaa meni 78g ja käytin puikkoja nro 4.

Edellisiin verrattuna näissä ei ole muuta eroa kuin että kämmenellä oleva tassu puuttuu.
Ohjeessa on vielä hiomista (jota en ehtinyt saada aikaiseksi ennen näiden aloittamista) joten tällä kertaa mentiin pelkistetyllä versiolla kämmenen osalta.
Itsellenikin tällaiset haluaisin, pitänee ottaa työn alle kunhan saan vielä muutamat kesken olevat joululahjat (köh..) valmiiksi. Niihin voisi jo jotain parannusta sitten suunnitellakin, mm. peukalokiilaa ja selkeytystä kuvioon kärjen osalta. :)


Otin asiakseni hakea opiskelupaikkaa uudenvuodenaattona, ja tänään sain viestin että minut on hyväksytty kouluun. Huomenna täytyy jo aamulla ajella paikanpäälle :)
Tulossa hieman erilaista opiskeltavaa kuin aiemmin, tällä kertaa tavoitteena on suorittaa Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto kahdessa vuodessa. Hieman jänskättää että kuinka pärjään tuollaisella alalla, mutta pitäähän sitä olla haasteita! Siinä sivussa ajattelin tehdä iltahommina verhoilutöitä jottei se tietotaito unohdu kokonaan tuolla numeroiden maailmassa. Pitäisi vaan saada viimein hankittua se kunnon ompelukone..!


1 kommentti:

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^