11. joulukuuta 2014

Joulukoristeita Hama -helmistä


Nähtyäni postauksen Hamahelmihiutaleista Helmihytti -blogissa halusin askarrella myös itselleni samanmoisia. Hyppäsin heti maanantaina linja-autoon ja käväisin mutkan paikallisessa Sinooperissa metsästämässä itselleni alustoja sekä helmiä. Mukaan lähti suuri pussillinen kimaltavia värillisiä helmiä, joita olen näissä koristeissa käyttänyt. Valkoisia helmiä ei ollut saatavilla kuin yksi pussi, joten hain keskiviikkona niitä lisää Kärkkäiseltä. Siinä välissä oli tiistai, jolloin kokeilin Pinterestin suosiollisella avustuksella muutamaa mallia.


Lumihiutaleet ovat oma versioni jonkun muun vastaavista. On yllättävän vaikeaa tihrustaa jonkun toisen kuvasta sitä, mihin ne helmet tarkalleen tulee laittaa. Mutta niistä tuli kivoja, enää nauhat puuttuu! Pari taitaa lähteä postiin matkalle kohti venäjää, yllätykseksi kirjekaverilleni.


Yksi suosikkimalleistani oli tämä rusetti. Alkuperäisestä poiketen tein punavalkoisen version, johon tuli vielä yksi kierros valkoisia helmiä ympärille.



Tätä lumihiutalekuviollista kuusenkoristetta tein kahdessa eri värissä. Violetit tein henkilölle, jonka lempiväri on - mikäs muukaan kuin - violetti.

9. joulukuuta 2014

Laiskan naisen herkullinen tortillapizza

Mitä tekee nainen, joka ei jaksa lähteä parin kilometrin päähän noutamaan pizzaa lähipizzeriasta?
No käyttää päätään ja kaappiensa sisältöä! Onneksi tältä naiselta löytyy aina tarvikkeita, joista saa aikaiseksi hyvää pizzaa. Ja väitän, että tämä pizza voi olla juuri niin terveellistä kuin haluaa.
Tämä on siitä hyvä, että tähän voi käyttää hyvin kaikenlaiset jääkaapista löytyvät jämät!

Tarvitset:
  • tortillapohjia (säilytän omiani pakasteessa, jolloin niitä on aina saatavilla)
  • ketsuppia
  • pizzamaustetta
  • haluamiasi täytteitä
  • juustoa (halutessasi myös fetajuustoa tai aurajuustoa)
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Laita tortillapohjat uunipellille leivinpaperin päälle. Levitä niille ketsuppia ja ripottele pizzamaustetta. Raasta vähän juustoa pohjalle (täytteet pysyvät paremmin pizzan päällä) ja sen jälkeen laita valitsemasi täytteet. Itse suikaloin tällä kertaa leppäsavukinkun jämät jääkaapista, lisäsin tonnikalaa, vähän sipulia ja tuoretta ananasta paloina. Lisää pizzaan mahdollinen erikoisjuusto ja lopuksi vielä juusto.
Laita uuniin keskitasolle ja paista, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.
Tarjoa heti. Ohuen pohjansa ansiosta tämä pizza jäähtyy nopeasti.

En ole mikään paksupohjaisten pizzojen suurin fani, ja yleensä olen onnistunut itse pizzaa tehdessä tekemään siitä juurikin sellaista pullamaista. Tykkään näistä pizzoista erityisesti sen takia, että pohja on ohut ja sopivan rapea. Se sopii loistavasti kaikenlaisten täytteiden kanssa maistuen hyvin sieltä joukosta kuitenkaan dominoimatta makua.


7. joulukuuta 2014

Finnish Invasion -lapaset

Koko: Naisten (keskikoko)
Langat: Novita 7-veljestä grafiitti ja Viking Ville fuksia
Menekki: 88g
Puikot: 3,50mm ja 4,00mm bambut

Ehdin jo jonkin aikaa ihastella Facebookin sukkaryhmissä tällä kuviolla maustettuja sukkia kaikissa sateenkaaren väreissä. Tässä kuluneella viikolla Jussi-lapasten valmistuttua sitten otin puikot esiin ja loin silmukat näihin lapasiin. Olen jo aikaa sitten tiedostanut, että neulomiskäsialani on tiukka ja näissä sen taas huomasi hyvin. Kuvio on tasaista ja hyvää, mutta ei näillä silmukkamäärillä kyllä meikäläisen käsialalla sukkia saisi aikaiseksi! 12s/puikko on tuolla sukkien ohjeessa, ja samalla määrällä tein itselleni täydellisen sopivat lapaset. Näistä tuli ihanat, saatan tehdä vielä toisetkin eri väriset samalla kuviolla.


Seuraavaksi pitäisi tehdä siskolle lapaset. Näistä oli tarkoitus hälle sellaiset tulla, mutta koska hänellä on hieman isommat kädet kuin minulla, täytyy ottaa uusi yritys. Ehkä jotain kivaa pintaneuletta tällä kertaa, hmm? Tuota samaista fuksianpinkkiä lankaa olisi tarkoitus lapasiin käyttää.

Ehdotuksia? Onko sinulla jokin luottomalli, jolla tulee aivan mielettömän kivat lapaset?


5. joulukuuta 2014

Naisen Jussi -lapaset


Minulta tilattiin tällaiset jo jonkin aikaa sitten, ja viimein sain ne valmiiksi! Nämä lähtevät samaan osoitteeseen kuin kaikki edellisetkin Jussi -neuleet (klik: miehen lapaset, naisen lapaset ja miehen sukat), joten voisin vaikka väittää että minulla on vakioasiakas ;) Täytyy kyllä myöntää että näistä kaikista Jussijutuista ehdoton suosikkini on nuo sukat, tykkään NIIN tosta limenvihreästä!

Mutta takaisin näihin lapasiin. Naisten koko, lankana käytin jemmoista löytynyttä Novitan Ainoa (harmaa) sekä huopasta (musta). Menekki yhteensä 97 grammaa, hyvin sain sen Ainon näihin uppoamaan. Puikkoina nelosen bambut. Mitäs muuta? Ihan kiva saada nämä valmiiksi ja postiin!
Täytyy myöntää, tällaisten harmaa-mustien lapasten neulominen ei ole suosikkijuttujani tähän aikaan vuodesta. Jotenkin sitä kaipaisi kirkkaita värejä tänne kaamoksen keskelle. Aloitinkin heti näiden valmistuttua kirjoneulelapaset, joissa on oikein kunnon pinkkiä..