17. lokakuuta 2014

Rusetti, toinen ja heijastinkoru?!

Nyt tulee pitkä postaus ruseteista. Tai ainakin se sisältää monta kuvaa sellaisista.

Innostu postcrossingista - lähetä urakalla kortteja - innostu lisää ja halua askarrella kortteja itse - osta paperiaskartelulehtiä - päädy askartelemaan rusetteja kaikesta paperitavarasta mitä kotoasi irti saat.
Siinä lyhkäisesti tapahtumaketju, jonka uhriksi jouduin tuossa taannoin.

Kuvassa olevan lehden mukana tuli erilaisia papereita, pikkuisia pyykkipoikia sekä rusettisabluuna, jota ajattelin kokeilla "vain hieman" jotta saisin joululahjoihin koristeita.
Olisihan se pitänyt arvata, että homma lähtee käsistä; siinä vaiheessa kun olin askarrellut kaikista lehden mukana tulleista papereista rusetteja, into oli pahimmillaan ja paperia oli saatava lisää.
Niinpä käänsin paperitarvikevarastoni ympäri ja tuhlasin pari aikakauslehteäkin saadakseni monenkuosisia rusetteja. Ja nyt niitä on, riittämiin.
Säilytän rusetteja ja niiden tekotarpeita (pikaliimaa ja sabluunaa) pikaisesti tuunatussa Liv-boxissa.
Ihana palmikkokuvioinen kartonki löytyi ruskeana ja vaaleana Sinooperista.

Parisen viikkoa rusettiasiaa päässäni hauduteltuani totesin, että näitä olisi kiva kokeilla tehdä kankaistakin. Haaveissani siinti heijastinkangas, jota ostaisin viikonlopun kädentaitomessuilta. Päädyin sitten ostamaan leveää heijastinnauhaa metrin pätkän kokeilujani varten. Ja tässäpä lopputuloksena heijastinrusetit:
Totesin idean toimivaksi. Heijastinnauha ei purkaannu, joskin liimatessa osia täytyy pitää hetken pidempään kiinni jotta ne tarttuisivat. Liimana käytin vedenkestävää pikaliimaa (jota olen jo testannut mm. liimaamalla silmälaseistani irronneen ja samalla rikkoutuneen nenäpehmustetyynyn takaisin paikalleen - on ja pysyy).
Heijastinrusettien takana on rintaneulapohjat, ja eteen liimatut muoviset koristekivet ovat matkanneet luokseni Kiinasta saakka.
Tässä linkki, josta löydät niitä kaikissa sateenkaaren väreissä: Ebay; Ovaalit blingbling -koristeet

Metrin nauhasta sai 7 rusettia, olisi saanut 8 jos olisin tajunnut heti alussa hieman asetella sabluunaa paremmin. Olen supertyytyväinen näihin heijastimiin; ne ovat todella nättejä ja varmasti hyödyllisiäkin. Jokunen varmaan päätyy lisukkeiksi joulupaketteihinkin.. :)
Kuva otettu pimeässä keittiössä salamalla.
Pienemmässä kuvassa näkyy hyvin miten rusetti hohtaa pimeydessä salamaa käytettäessä.
Salamalla pimeässä keittiössä tämäkin.






4 kommenttia:

  1. Tosi kauniita rusetteja! Hyvä idea tehdä niitä heijastinnauhasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nuo heijastinrusetit oli puhdas kokeilu, mutta niistä tulikin tosi kivoja ja hyödyllisiä.

      Poista
  2. Heijastinrusetit ovat täydellinen joululahja, kun haluaa muistaa ystäviä jouluna. Koskaan ei voi olla liikaa heijastimia täällä Suomen pimeydessä. Tarvitseekin itse kokeilla noiden tekoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, näitä oli tosi mukava tehdä! :) Kannattaa käyttää vedenkestävää pikaliimaa tai muuta vastaavaa liimaushommissa, jotta rusetti pysyy koossa.
      Ajattelin näitä laittaa osaksi ystäväni joulukalenteria/lahjaa ja mielestäni tälläinen on muutenkin kiva pieni yllätys jonka voi viedä mukanaan kun menee kylään tähän aikaan vuodesta.

      Poista

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^