17. kesäkuuta 2013

Jokunen työharjoittelutyö

Tässä on pikainen muutaman kuvan yhteenveto kuluneen kevään aikaisista töistä, joita en ole ehtinyt tänne listata koska kuvat ovat olleet kännykässäni.
Edit. Tähän väliin vielä, että koska bloggeri tykkää nakella lisäämäni kuvat aina minne tahtoo julkaisuvaiheessa, meni ensimmäisellä julkaisuyrityksellä totaalisesti hermot ja kuvat jäivät odottamaan tulevaisuuden seesteistä päivää..

 Ihan ensimmäisenä kummitytölle ristiäislahjaksi valmistunut lasten k-tuoli. Kuvassa se on jo käärepapereissaan rusettia odottamassa iltaa ennen kastajaisia.
















 Elämäni ensimmäinen, ja tähän mennessä vaikein sohva muovitettuna ja valmiina lähtöön koululla.




Sohva, joka valmistui juuri ennen työharjoitteluun lähtöä. Vasemmalla näkyy hyvin sen "alkuperäinen" väri (tuon keltaisen kankaan alla oli vielä yksi kerros puna/sinistä kuviokangasta).
Työharjoittelussa uudelleenverhoilemani sohva.
 Yrittäjän suunnittelema, hieno moottorikelkan penkinpäällinen reppuineen, kirittynä penkin päälle.
Ompelin tähän joitakin saumoja.
 

Moottoripyörän penkki, jonka kaavoitus, ompelun suunnittelu ja itse ompelu ja kiinnitys kokonaan minun käsialaani.
Tämä onnistui mielestäni loistavasti, ja parasta koko hommassa oli lopulta se tyytyväinen asiakas.

Paljon moottoripyörän penkkejä ehti kulkea mun käsien läpi sen 2,5 kk:n aikana, jonka harjoittelussa olin.


Venepatjan päällystän uusimista siniseen keinonahkaan..



 Penkin pehmusteen korotusharjoitusta.













Lasten polkuauton penkki nahasta.

Istuinlämmitinten asennusprojekti bemariin.. Istuimet avattuina.
Istuinpäällisten vaihtoa avomersun penkkeihin. Huomaa niskatuen ilme.
Käsinojiltaan ympäriverhoiltu k-tuoli.
Työharjoittelun aikaan poikaystävälle valmistui lapaset Usvasta ja puronjämistä.




 Työtuolin verhoilun uusiminen. Vasemmalla vanha, oikealla uusi.
Yllättävän helppo homma, taitaa omakin tuolini vielä saada jossain vaiheessa uuden päällisen.

Helpohko perinteinen tuoli, tykkäsin hirveästi :)











Vasemmalla puolella tuoleissa uudet kankaat, oikealla ennen verhoilua:
(Kangas näyttää hieman laimealta, mutta siinä oli tosi kiva krokotiilinnahkakuviointi.)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^