4. huhtikuuta 2014

Säilytysratkaisuja



Kevät. Aika siivota talvikamppeet piiloon ja ottaa esiin värikkäät kesätamineet.
Kaivaessani keväthuivini esiin tajusin, ettei minulla ole missään tilaa niille. Jokainen hylly ja laatikko on jo käytössä. Katselin hetken pinterestistä inspiraatiokuvia huivien säilytykseen, mutta päädyin sitten kuitenkin keksimään itse ratkaisun ongelmaan.

Koska tämän kuun budjettini on todella tiukka, en voinut lähteä ostamaan mitään tarvikkeita kaupasta.
Muistin, että minulla on varastossa tallessa vanhasta vaatekaapista otettu metallikori, jolle en ole keksinyt vielä hyvää käyttöä.
Nostin korin seinälle ja pujottelin huivini ruutuihin.
Nyt ne kaikki on helposti saatavilla ja näkösällä.





Shoppailin kaikenlaiset koristelut mielessäni pieniä juttuja laitettavaksi talteen sitä hetkeä varten, kun inspiraatio iskee.

Hopeanväriset riipukset tilasin EBAY:sta, ja ne saapuivat nopeasti Briteistä (noin 2 viikkoa).
Need.Want.Love myy monenlaisia kivoja riipuksia, kannattaa käydä vilkaisemassa :)
Nappeja ostin pienen kasan Oulun Punaisen Ristin Kontista, euron pussiin mahtui melko paljon nappeja.
Samalla reissulla tarttui mukaan myös useammat pyöröpuikot (1,5e/kpl) sekä kaksi puupuolaista ompelulankarullaa.
Nappilaaria sai kyllä jonkun aikaa kaivella saadakseen sen pussin täyteen, koska suurin osa napeista oli hyvin tylsiä, tavallisia mustia ja vaaleita nappeja. Kuten kuvasta näkyy, ne eivät kuuluneet ostoslistaani ;)




Napit ja riipukset pääsivät pienen järjästelyn päätteeksi säilytykseen muiden pikkutilpehöörien kanssa.
En nyt muista mistä kaupasta olen tämän lokerikon ostanut, olisiko ollut jopa Biltema tai Clas Ohlsson? Siinä on kätevät väliseinät joita siirtämällä voi vaikuttaa lokeron kokoon.
Siellä ne nyt ovat sulassa sovussa, napit, turvasilmät, riipukset, "jalokivet" ja muut.

Millaisia säilytysratkaisuja muilla on pikkujutuille?

4 kommenttia:

  1. Ihanan värikäs kokoelma kaikkee kivaa sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin tykkään, on kivaa hakea inspiraatiota pelkästään katselemalla tämän lootan sisältöä. Varsinkin nyt kesän kynnyksellä on tärkeää että on värikästä katseltavaa ;)

      Poista
  2. Ensinnäksi, erittäin hyvä idea tuo verkkolaatikon käyttö! itselläni on ongelmia huivien säilytyksen kanssa, ehkäpä tuosta ideasta on apua. Hmm. Pitäisi katsoa tavaroita uusin silmin. Vielä noista napeista, niin kaunis kokelma että huh hu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minullakin on ollut samaa ongelmaa aina, huivit on jotenkin haastava säilyttää niin että kaikki pysyy rypyttöminä ja hyvin saatavilla. Yksi vaihtoehto mitä harkitsin oli vanhanaikaisen riisutun lampunvarjostimen ripustaminen kattoon ja siihen huivit roikkumaan. Ideana ihan toimiva (testasin) mutta siihen tarvitsisi taas vielä isomman kasan huiveja mitä itse omistan! :)

      Poista

Kommenttisi tekee minut iloiseksi! ^^