7. lokakuuta 2015

Räsymattolapaset

Lanka: Novita 7-veljestä Raita Sateenkaari ja Punainen
Menekki: 82g jämälankoja

Kaikenlaisia raitasukkia pursuaa nyt ainakin Facebookin täydeltä, joten päätinpä minäkin liittyä mukaan iloisten raitojen maailmaan. Minulla on lanka-arkussani iso pussukka kaikenlaisia jämälankoja, joita aina silloin tällöin pyörittelen käsissäni mutta joista en yleensä saa mitään aikaiseksi. 
Koska olen viimeaikoina neulonut vain sukkia (mikä kyllästyttää), päätin neuloa tällä kertaa lapaset ja nimenomaan niistä jämälangoista. Valitsin lankapussista raitalankoja; villasukista ylijääneen keräsen sateenkaariraitaa ja minulle kummitätini luota kulkeutuneen jämäkerän punaraitaa.
Lapasia aloitellessani en oikein osannut päättää tykkäänkö yhdistelmästä, mutta neulonnan jatkuessa tulin siihen tulokseen että antaa mennä vaan. Raitojen neulominen oli oikein koukuttavaa.
Valmiit lapaset ovat hieman reilun kokoiset minulle ja hieman liian pienet poikaystävälleni.. Ne taitavat siis mennä jemmaan odottamaan sopivan kokoisia palelevia käsiä.


4. lokakuuta 2015

Villasukkia ja tossut

Vaikka Instagramissa ja Bloggerissa on omalta osaltani ollut nyt hieman hiljaisempaa, olen saanut neulottua yllättävän paljon.
Tämän postauksen omistan kuluneiden viikkojen aikana valmistuneille villasukille ja -tossuille.

 Malli: Lankahelvetin "Varrelliset huopatossut aikuiselle"
Lanka: Varsissa Teetee Pallas (oranssiharmaa) + Hot Socks Neon (oranssi) + Pikkusisko (harmaa)
Itse tossut ovat Novitan Joki -lankaa
Menekki: 197g

Ensimmäiset tekemäni huopatossut, aloitin vaatimattomasti koosta 45. Ennen huovutusta tossut olivat mielettömän isot ja niitä tulikin naureskeltua poikaystävän kanssa. Onneksi ne kutistuivat pesussa juuri sopiviksi. Tein tossut hieman ohjetta isommaksi muokaten, lisäsin siis hieman silmukoita varteen ja tossuosaan. Varren värikombo arvellutti hieman aluksi, mutta loppujen lopuksi ne sopivat oikein mukavasti yhteen harmaan tossuosan kanssa. On ollut kiva huomata että tossut ovat olleet ahkerassa käytössä valmistumisestaan asti :)

 Perussukka koossa 39
Lanka: Regia Stripemania Color
Menekki: 72g 

Kuluneena kesällä Oulu-Tornio -reissulla pysähdyimme matkan varrella olleeseen ihanaan pieneen lankakauppaan, joka oli täynnä ihania värikkäitä lankoja. Niitä tuli hipelöityä hetki jos toinenkin ja sanoin siskolleni ja poikaystävälleni että valitsevat langat, joista haluavat minun tekevän heille villasukat. Pikkusiskoni valitsi omaksi langakseen kerän Regian sateenkaariraitaa ja jonkin aikaa reissun jälkeen sukat valmistuivat. Lanka on pehmeää ja tosi kivan väristä, oikein mukavaa neuloa siis. Näitä sukkia tehdessä ei voinut olla huonolla mielellä ja tulipa siinä haaveiltua langan ostamisesta jemmaankin..

 Perussukat koossa 37/38
Lanka: Novita 7-veljestä sekä Nalle colori sininen ja vihreä
Menekki: 80g

Perussukat koossa 37/38
Lanka: Novita 7-veljestä grafiitti sekä Gjestal Janne fuksia
Menekki: 93g

Kysäisin toiselta pikkusiskoltani, että mitä hän haluaisi joululahjaksi jos jotain saan tehtyä. Hän toivoi villasukkia, joten saamansa pitää. En yleensä ole oikein välittänyt jämälankasukista, ja kaksi suurinta syytä siihen on se valtava määrä pääteltävää sekä värivalinnat. Ylipäätänsä tunnen olevani todella huono valitsemaan hyvin yhteensopivia värejä jotka näyttäisi vielä valmiissa työssäkin kivalta. No - tällä kertaa onnistuin tekemään kaksi mielestäni ihan käyttökelpoista paria jämälankasukkia. Jaksoin vieläpä päätellä langanpäät ilman turhempia mutinoita!
Neuloin ensin pinkkiharmaat ja sitten vihreäraidalliset. En ole koskaan ollut noiden Nalle Colorien (tai nykyisten Taikojen) ystävä, sillä valmis neulepinta on makuuni sellaisenaan liian levoton, mutta vihreän kanssa raidoitettuna yllättäen ihastuin kyseisiin lankoihin. Melkein tekisi mieli tehdä toinenkin samanlainen pari, joskin luulen ettei jämiä ole enää tarpeeksi.

14. syyskuuta 2015

Farkunsininen pipo

Peruspipo, mies/nainen
Lanka: Novita Joki
Menekki: 44g
Puikot: 5mm
Syksy.
Poikaystäväni tuli eräänä päivänä töistä kotiin ja tokaisi, että alkaa olla melko viileää pyöräillä töihin aamusta kun päätä ja käsiä palelee. Olin juuri saanut lääkäriltä luvan jotta neuloa saa maltillisesti (olen ollut koko syksyn enemmän ja vähemmän sairaslomalla ranteessa olevan jännetulehduksen vuoksi), joten laitoin saman tien puikoille pipon. Pipoja en juuri ole neulonut, ja ne harvat jotka olen ovat aina osoittautuneet käytössä jotenkin huonoiksi. Milloin löystyy liikaa käytössä tai on liian matala jolloin korvat ei ole tarpeeksi suojassa jne. Tiedättehän?



No, tästä versiosta tuli aika kiva. Tiesin heti alkuun, että haluan pipoon leveän resorin. Resorin oikeat silmukat neuloin kääntäen, koska mielestäni resorista tulee silloin hieman napakampi. Suunnittelin tekeväni reunasta käännettävän mutta suunnitelmat muuttuivat matkan varrella. 
Tein pipon kokeillen sitä aina välillä omaan päähäni, joten se on ehkäpä hieman liian lyhyt poikaystävälleni. Voi olla että neulon vielä toisenkin hieman isompana ja otan tämän omaan käyttööni. Lankaa kului kerän verran, joten tällainen on hyvä yhden kerän projekti.

Valokuvattavalta ei asennetta puuttunut, ja oli kivaa pitkästä aikaa kuvata tekeleitään ihan itse niin että joku käyttää niitä. Jos kiinnostaa nähdä, miltä pipo näyttää mun päässä, kannattaa käydä Instagramin puolella katsomassa :)

21. elokuuta 2015

Sateenkaaren tuolla puolen

Malli: Valepalmikkosukka koossa 38
Lanka: Novita 7-veljestä raita: Sateenkaari
Puikot: 3,25mm bambut
Menekki: 98g

Jälleen on yhdet sukat valmiina. Ostin kerän sateenkaariraitaa räsymattosukkia varten, mutta päädyin kuitenkin käyttämään kerän sellaisenaan valepalmikon muodossa. En tiedä kuinka kauan, mutta aika pitkään olen seuraillut Facebookin ihmeellisessä maailmassa tätä sateenkaarihypeä. Pitkään harmiteltiin sitä että kyseisen värin valmistus on lopetettu ja hamstrattiin muiden varastoista sateenkaarikeriä aika kovillakin hinnoilla.. ja nyt sitä saa jälleen kaupasta kun valmistus aloitettiin uudelleen. Jei! Hyvä aika siis minunkin ostaa sitä ja laittaa puikoille kokeiluun.


Kivat näistä tulikin. Pari värivirhettä kerään oli eksynyt, mutta onnekseni ne jäivät sukkien pohjaan.
Sukat ovat toistensa peilikuvat; molempien ulkosivulla reunimmainen palmikko menee aivan sileän neuleen vieressä kun taas sisäsivulla kuvion päättää kaksi nurjaa silmukkaa. Seuraaviin vastaaviin sukkiin voisi yrittää tehdä tuon palmikkotempun molempiin reunoihin, sillä minusta se näyttää aika kivalta.


Pitäisi varmaan ostaa muutama kerä jemmaan - tulee todennäköisesti vielä se aika kun tätä lankaa ei saakaan enää kaupasta. Ja yleensä juuri silloin sitä haluaa tehdä juuri siitä langasta jotain kivaa..