29. maaliskuuta 2012

Väri- ja tyylianalyysia, osa 3 (+muuta pientä)

Värianalyysi saatiin suosiolla suoritetuksi, ja jäin odottamaan tyylikirjaani, jonka saapumiseen ei pitäisi mennä kovin kauaa.
Kävi sitten kuitenkin niin, että pari kuukautta tyylikirjaa odoteltuamme ja ihmeteltyämme sen viipymistä, tulee ilmoitus tyylikirjan uusimisesta ja näinollen pakollisesta uudelleentilaamisesta.
Sovimme siis tyylikonsultin kanssa treffit.

Tapaamiskerralla tehtiin pääasiassa samat jutut kuin edelliselläkin mittauskerralla, eli otettiin mittoja sieltä sun täältä. Lisää uusia asioita kuitenkin tuli, ja ne olivat; vartalon painopisteen katsominen, vyötärön olemus, pystysuorien mittasuhteiden mittaus sekä vartalonmuodon ja kasvojenmuodon tarkastelu. Unohtamatta tietenkään itse tyylin analysointia. Aikaa koko tapaaminen vei sen puolisen tuntia.

Tyylikirja saapui yllättäen nopeasti, viikon sisällä tilaamisesta.
Sain sen heti selailtavaksi, ja tällä kertaa luvassa oli tämän näköistä materiaalia:

Eli juuri sitä mitä oli luvattukin! Ihan melkein oikea kirja!

Sinänsä tämä käyntikerta oli pettymys, sillä konsultilla ei ollut ollenkaan aikaa käydä yhdessä kanssani kirjaa lävitse (minua ennen olleet asiakkaat oli yliaikaa ja mua seuraava asiakas saapui jo odottelemaan omaa vuoroaan joka taas taisi alkaa myöhässä koska minun vuoroni oli myöhässä.. hooh).
Pikaisella selailulla siis mentiin, höystettynä "Lue tuo ja lue tuo ja tuo on kanssa tärkeä asia.." -kommentein.

Viime kerralla oli ollut myös puhetta että jos ehdittäisiin pikaisesti pyörähtää kaupungilla katsomassa vaatteita sun muita, mutta se jäi nyt sitten kokematta. Todennäköisesti konsultti ei itsekään muistanut koko asiaa ja näkyihän se että kiirettä on.. joten tälle tytölle kelpaa näinkin.

Eli kotia kohti ja kotona sitten kirja lähempään tarkasteluun.
Kirjassa oli monenlaisia hyödyllisiä ohjeita, mutta useat oli samaa mitä löytää netistäkin suhteellisen vähällä vaivalla.

Eniten yllätyin siitä, että analyysin ja mittausten mukaan olen vartalonmuodoltani tiimalasi ja vartaloni on tasapainoinen (lantiolta mitattuna yhtä pitkä sekä ylös- että alaspäin).
Olen aina kuvitellut olevani persjalkainen tasapaksu makkara, joten.. Pientä positiivista yllätystä :)

Tässä muutama makupala kirjasta:

 Kirjaan oli hyvin koottu kaikki minua koskevat faktat, eikä käsitelty turhaan mitään sellaista joka ei mun vartaloon tai tyylipersoonaan kuulu.
Toki siinä oli muutama yleisesti hyödyllinen sivu, joiden uskon kuuluvan kaikkien muidenkin vastaaviin kirjoihin.
Esimerkiksi optisen illuusion jutut oli aika hyödyllistä kamaa (miten erisuuntaiset raidoitukset vaikuttavat olemukseen [pystyraita pidentää, vaakasuora leventää ja viistosuorat hoikentaa]).


 Sisäinen linja -sivulla esiteltiin kaikki kasvojen muodot, ja sitä seuraavalla sivulla oli sitten omasta kasvojeni muodosta asiaa. Kerrottiin, millaiset kampaukset sopii, entä korut ja asusteet ja paidan kaula-aukot.

Vartalon muotoa käsiteltiin myös samaan tapaan, kerrottiin hyvin millaisia kuvioita/leikkauksia/malleja/asusteita kannattaa suosia jotta se vartalotyyppi korostuisi ja kamppeet näyttäisivät hyvältä päällä.
 Persoonalliselta tyyliltäni olin Yin; luonnollinen ja romanttinen/naisellinen tyylipersoona. Tämä näkyy vaatevalinnoissa arkisena ja toisaalta pehmeänä ja romanttisena naisellisena lookina.

Oli aika jännää tunnistaa itsensä niistä teksteistä.
Eikös se myös kerro että tyylianalyysi on mennyt hyvin, kun löytää ne itselle jo tutuksi tulleet asiat ja toisaalta saa jotain uusia ideoita tyylinsä päivitykseen? :)

Kirjan lopussa käytiin vielä läpi vaatekaappia ja perusvaatekaapin sisältöä. Mitä tarvitaan ja mitä ei? Mikä kuuluu juuri mun tyyliin?

Tästä inspiroituneena päädyin sitten siivoamaan vaatekaappini, ja paljon sieltä päätyikin kirpparikasaan tavaraa.
Oli väärän mallista/väristä/kokoista ja yksinkertaisesti käyttämättä jäänyttä vaatetta, kun on heräteostoksia tehnyt ja kotona sitten tajunnut ettei tämä ole ollenkaan mun juttu.

Hyödyllistä asiaa kirjan verran koristaa nyt siis kirjahyllyäni.
Toki uskallan väittää että samat asiat löytyy netistä pienellä vaivalla, ja ettei tämä tyylianalyysi tainnut olla ihan hintansa arvoinen. Mutta nyt mennään eteenpäin yhtä kokemusta rikkaampana! Ja uudella tavalla vaatekaupoissa ympärilleen katsellen.

Tässä olisi lopuksi vielä hieman käsityötä ja kirpparilöytöjä:

Tällaisen löysin Lahdesta Patina -kierrätysmyymälästä. Kauan kiertelin ja himoitsin sitä, ja pakkohan se oli siepata mukaan.
Kyseessä siis VIHREÄ SOHVA -uusiotuote, joka on valmistettu kierrätysmateriaaleja hyväksi käyttäen.
Mukaan lähti myös pari tummansinistä patalappua (kyseisiä uusiotuotteita nekin), jotka ovat tällä hetkellä jossain muuttokuormani uumenissa.


 Oulun Järkikirppikseltä löysin kaksi kerää turkoosia Fiesta -lankaa (vain eurolla!), ja niistä sitten syntyi rusetilla koristeltu tuubihuivi.
Itse tykkään, pariin kertaan on päässyt tämä käyttöönkin.
 Tämän tein jo ajat sitten, lankana Novitan Noki (jota vieläkin löytyy pari kerää lankavaraston uumenista). Kaksi kerää taisin tähän tikuttaa, tuli oikein pitkä ja mukava tuubihuivi.
Kun tämä oli vielä valmistumisvaiheessa, siskoni sanoi sitä räsymatoksi ja väitti ettei sitä voisi käyttää (olihan se reikäisen näköistä kun paksuilla puikoilla teki), mutta valmis huivi olisi kelvannut kyllä heti ihan ikiomaksi. Olenkin tässä miettinyt, pitäisikö jäljellä olevista keristä tehdä siskolle huivi synttärilahjaksi, hmm..
 Javiimeisenä uusin projektini, joka on ollut alulla periaatteessa jo tammikuusta alkaen.
Aloitin niihin aikoihin Novitan Pretty Baby -langasta isoäidinneliöitä aikomuksena tehdä niistä vielä joskus vauvan peitto, mutta sitten langan loputtua totesinkin ettei näistä paloista vielä mitään peittoa askarrella.

Palat lojuivat keskeneräisten töiden korissa puolisentoista kuukautta, välillä meinasin käydä ostamassa lisää lankaa, mutta jätin sen sittenkin tekemättä.

Koska tarvitsin (tai no, halusin -- on jonkin sortin huivivillitys iskenyt) uutta huivia, tuli sitten noitakin mallailtua yhteen että joskos jotain huivia niistä saisi.

Muutama tunti palojen yhteenompelemisessa ja piparkakkureunan virkkauksessa meni, tuloksena pehmeä, paksu ja ennen kaikkea LÄMMIN huivi.
Ihanaa :)



9. helmikuuta 2012

Opiskelijabudjetin ruokaa: Vihannessose & lihapulla-herkkusienipaistos

Okei, nyt tuli kyllä aika brassaileva otsikko.
Mutta kukapa ei olisi innoissaan kirjatessaan omaa keksintöään nettiin muiden silmien alle summailtavaksi?
Hyvin todennäköisestihän tämän saman ruoan on keksinyt jo moni muukin kotikyökin masterchef (Hyvä ohjelma muuten, etenkin se ihan ensimmäinen masterchef, joka tuli Australiasta! Katsoin joka jakson!) mutta ei anneta sen lannistaa!

Tämä siis opiskelijabudjetin väsäys, kehuja saanut koti- ja tuttavapiirissä ja maittaapa se itsellekin silloin tällöin. Kaikki määrät ovat noin -lukuja, joita voi itse pienentää tai suurentaa oman ruokahalunsa mukaan. Ohje on yhdelle hengelle, ja aineita tietenkin lisäillään sitten sitä mukaa kun syöjiä tulee enempi.

Eli:
***
Vihannessose & Lihapulla-herkkusienipaistos (vihanneslisällä)

Ruoka niin edustavana kuin ensikertalainen sen osaa laittaa.
Ainekset soseeseen:
2 keskikokoista perunaa
1 keskikokoinen porkkana
1 pieni sipuli
1/2 kasvisliemikuutio
tilkka maitoa
ripaus suolaa
pieni nokare voita/margariinia

Kuori ja pilko ensiksi perunat, porkkana ja sipuli. Keitä ne kypsiksi ja kaada suurin osa keitinvedestä pois. Soseuta ainekset sauvasekoittimella (mikäli sellaista ei ole tai tykkäät muuten vaan rakeisemmasta tavarasta, survin käy myös hyvin). Lisää joukkoon maito ja margariini. Lopuksi mausta sose suolalla.

Ainekset lihapullapaistokseen:
haluamasi määrä lihapullia
2-4 herkkusientä maun mukaan
pieni sipuli
tilkka öljyä
nokare voita/margariinia
ripaus suolaa ja pippuria

Laita pannulle öljy ja rasva. Pilko lihapullat neljään osaan ja kuori ja pilko sipuli. Lisää ne pannulle.
Ruskista lihapullia ja sipulia vähän aikaa, tällä välin ota herkkusienistä kannat pois ja pilko lakit.
Lisää lakit pannulle ja jatka paistamista vielä hetken niin, että sienet alkavat kutistua ja muuttua rusehtaviksi. Ota pannu pois hellalta ja lisää suola ja pippuri.


Tarjoillaan raikkaiden kasvisten kanssa.

***

No joo, tästä budjettihommasta täytyy kyllä sanoa sen verran että tarkkaa laskelmaahan minulta ei tästä löydy, joten yritän mutuilla tässä vähän yhden annoksen hintaa:
perunat: 5cent
porkkana: 5cent
sipulit: 10cent
kasvisliemikuutio: 20cent
lihapullat: n.25cent (1/4 pussia)
herkkusienet: 50cent
muut: näitä tulee niin vähän, etten ole laskenut niitä
Yhteensä 1,15 euroa ja todennäköisesti allekin.
Halpaa, eikö?

Ja ei kun kaikki syömään! :)

12. tammikuuta 2012

Polttarihuumaa

Ystäväni menee naimisiin nyt tammikuussa, joten järjestimme hänelle muutaman muun kaverin kanssa polttarit. Halusin tehdä niistä postauksen, jotta muutkin voivat mahdollisesti käyttää ideoita hyväkseen :)

Lähtökohtana oli toivomus rauhallisesta illanvietosta ilman alkoholia sekä opiskelijamainen pikkubudjetti.
Muutaman viikon facebook -keskustelujen avulla saimme kasaan jos jonkinlaista ideaa, joista piti sitten valita ne jotka voisivat olla mieluisia morsiamelle.

Tämä on aika valtava kokonaisuus kirjoittaa, joten yritän jäsennellä tätä hieman ranskalaisilla viivoilla..Tässä siis suunnitelmamme päivälle:

- Edellisenä iltana askartelimme morsiamelle polttaripassin ja pari tehtävänantopaperia. Teimme hänelle kuoria, joista jokainen johdatteli päivää anta hieman eteenpäin. Siivosimme ja koristelimme yöpymispaikan sekä hankimme ruokatarpeet.

- Ensimmäisessä kuoressa oli polttaripassi, erivärisiä tusseja ja pitsi/satiini unimaski. Se annettiin morsiamelle noudon ohessa. Tällöin hän myös pakkasi mukaansa tavarat antamiemme ohjeiden mukaan. Kuori tavaroineen pyydettiin pitämään tallessa myöhempää käyttöä varten.

- Ensimmäinen pysähdyspaikka oli kauneushoitolalla. Olimme hankkineet valmiiksi lahjakortin noin tunnin mittaiseen hemmottelevaan kasvohoitoon. Morsian sai käteensä kuoren, josta paljastui kyseinen lahjakortti. Hän oli aika innoissaan, sillä tämä oli hänen ensimmäinen kertansa.
Kasvohoidon aikana kävimme kaupassa ostamassa karkkia ja istuskelimme odottelemassa hoidon päättymistä.

- Kasvohoidon jälkeen morsian vietiin taas autoon ja pyysimme häntä peittämään silmänsä matkan ajaksi ensimmäisen kuoren mukana tulleella unimaskilla. Ajoimme muutaman mutkan kautta suurelle kirpputorille, jonka pihassa morsian sai käteensä kuoren, joka sisälsi 20 euroa rahaa sekä tehtävänannon. Hänen piti löytää kirpputorilta puolen tunnin aikana tehtävänannon mukaiset asiat (mekko/pitkä tunika/muu paita, kapeat housut, asustetta). Hän suoriutui tehtävästä hieman liiankin helposti.
Asukokonaisuus käytiin pukemassa päälle sovituskopissa ja hänet kruunattiin päivän kuningattareksi koko porukalla (=muovinen tiara päähän).

- Matka jatkui kahvilalle, jossa juhlakalu sai valita tottakai ihan mitä halusi. Pidimme pienen rentoutumishetken.

- Seuraavana oli luvassa päivän action-time; keilaus! Hyvinkin tylsää ja tavallista, mutta minkäs tekee kun budjetti oli mitä oli :( Saatiinpa ainakin vähän kilpailua aikaiseksi.

- Kaupunkiin takaisin päästyämme oli vuorossa tehtävä "Kuvaa seuraavat kohteet". Kun morsian tykkää valokuvauksesta, tämä oli hänelle mitä sopivin (?) tehtävä. Hänen tuli kuvata tehtävänantojen mukaiset kohteet (esim. kauniit hiukset, kiva pipo, söpö pari..) ja samalla pyytää kohteelta pari adjektiivia lisättäväksi polttaripassiin.

- Saunan ja ruoan vuoro tuli pian kuvauksen loputtua, ja saavuimme paikalle torin rannassa olevalle aitalle. Koska morsiusparilla oli molemmilla polttarit samana päivänä, olimme päättäneet yhdistää polttariporukat tietyssä vaiheessa iltaa, jatkaaksemme siitä sitten taas omille teillemme. Aitta oli siis varattu etukäteen ruokineen kaikkineen. Ajanviettoa oli varattu neljäksi tunniksi, jonka aikana söimme vatsat täyteen ja kävimme saunomassa miehet ja naiset erikseen.

- Aitan varauksen päätyttyä läksimme ajelemaan kohti yöpymispaikkaa (=kotiani). Tässä vaiheessa kyydissä olivat enää morsian, kaaso ja minä, ja ilta vietettäisiin kolmestaan.
Tiedossa oli ruokaa ja herkkuja, singstaria ja huomenlahjan tekoa.

- Huomenlahja. Keksimme jo aitalla kaason kanssa, mitä ehdottaa morsiamelle huomenlahjaksi, jota hän oli tuskaillut jo jonkin aikaa. Kotimatkalla sitten esitimme ajatuksen; kuvaamme morsiamesta kalenterin. Erilainen asu joka kuulle, jotain seksikästä ja pikkutuhmaa. Ajatus jäi hautomaan, ja se sitten loppujen lopuksi toteutettiin keskellä yötä ja vielä seuraavana aamuna.

- Lisäksi tottakai höpöttelimme kaikenlaista mm. naimisiinmenosta, vauvoista, miehistä ja muista asioista. Oli loppujen lopuksi mukavaa viettää aikaa pienellä, tutulla porukalla, kun tiesi että voi jutella oikeastaan mistä tahansa eikä tarvitse pelätä että joku juttu leviää kylille. Lisäksi luulen, ettei morsian olisi välttämättä uskaltanut ryhtyä kuvaushommiin ja poseeraamaan kaikenlaisissa asuissa, mikäli paikalla olisi ollut enemmän porukkaa. Seuraavana päivänä kävimme vielä hieman shoppailemassa ostoskeskuksessa ennen morsiamen kotiin vientiä.

Häitä odotellessa! :)

(Jälkikirjoitus: Todellisuudessa mikään ei todellakaan mennyt noin putkeen, oli sitä sun tätä pientä, tehtävänantokuoret unohtui välillä, kasvohoito ja kirppari piti siirtää toisinpäin, auton parkkeerauksen kanssa meinasi olla ongelmia [allekirjoittanut ei onnistunut saamaan mazdaansa kerralla taskuparkkiin  - vaan vekslasi edestakaisin varmaan viisitoista minuuttia keräten pienen katsojalauman viereiselle jalkakäytävälle] ja muutenkin tuli välillä pieniä suu ympyränä tässä seisotaan -hetkiä...:D)

26. joulukuuta 2011

Väri- ja tyylianalyysia osa 2

Viimein sain muutaman viikon odottelun jälkeen viestiä että värikirjani oli saapunut.
Sovimme ajan jouluviikolle, ja innoissani saavuin paikalle.
Istahdettuani värikonsultin eteen tuomiota kuulemaan (jonka siis kuulin jo edellisellä kerralla :D), hän kaivoi esiin värikirjani.

Tässä välissä sananen tästä kirjahommasta. Kun maksaa 170 euroa värianalyysista, jossa luvataan tulevan mukana värikirja ja opastus sen käyttöön, odottaa myös saavansa kunnon opuksen jossa neuvotaan meikki/vaate/korostus -ym. värit, eikö niin?
Ja mahdollisena lisänä sellainen pienempi kartta joka mahtuu mukaan laukkuun ostosmatkalle. Ja kun vielä erikseen sanotaan että se summa menee suurimmaksi osaksi materiaalikustannuksiin = kovaa pakettia odotellessa!
Noh, minun värikirjani näytti kuitenkin tältä:


Jäin hetkeksi odottamaan että entä se kirja? Sitten tajusin ettei mitään muuta ole tulossa, ja se hartaasti odotettu kirja oli siinä silmieni edessä.

Värikirjani oli kämmenelle mahtuva pieni vihkonen, josta sai käänneltyä eri värisiä lippuja esille (kuvassa näkyvissä se osa minkä sain kerralla esille). Kätevä ottaa mukaan ostoksille - käyttöohjeita vailla kuitenkin. Konsultin kanssa kävimme läpi kuinka mikäkin väri minulla toimii ja millaisia värejä kannattaa käyttää mihinkin.
Sain paperin ja kynän, joilla kirjoittaa ylös muistiinpanoja väreihin ja niiden käyttöön liittyen (edelleen, odotin sitä opusta jossa kaikki olisi jo valmiina..).
Lopuksi sain kysellä halutessani väreihin liittyviä kysymyksiä.
Pohdin muun muassa kaverini häihin ostettavan mekon väriä ja hiusten värjäystä (joka ei kuulemma mene samalla lailla - mutta entä jos ne värit ottaa tästä värihyrrästä?) ja tuskailin mustaa, joka hyrrästäni puuttuu kokonaan.

--

Tässä hieman muistiinpanoja hyrrän käytöstä:
- Ensin katsoimme hyrrästä perusvärit jokaiselta värialueelta (siniset, violetit, punaiset jne.) Nämä värit ovat rauhallisen sävyisiä ja sopivat käytettäviksi isoina pintoina. Myös pitkäaikaiset hankinnat kannattaa tehdä näiden värien perusteella, sillä ne ovat ajattomia. Esimerkiksi hiilenharmaa - jakkupuvut, takit.

- Seuraavaksi katsoimme hyrrän kirkkaimmat värit. Ne sopivat parhaiten jokapäiväiseen käyttöön, esim. toppeihin sekä juhla- ja edustuskäyttöön, juhlapukuihin sekä koruihin.

- Jokaisella ihmisellä on myös tietyt värit, jotka korostavat hyvin ihoa, hiuksia ja silmiä. Näitä kutsutaan aksenttiväreiksi. Ne ovat yksilöllisiä ja määräytyvät em. asioiden värien perusteella.
Minulla on siniharmaat silmät, joiden korostusväriksi valikoitui vaalea sitruunankeltainen (hyrrässä ylävasemmalla). Ihon korostusväri oli vihreä ja hiusten (luonnostaan tummanruskeat) kylmä violetti.
Näitä värejä on tarkoitus käyttää vähän kerrallaan eräänlaisena "mausteena". Minulla esimerkiksi silmämeikkiin ripaus keltaista tai hiuksiin violetti hiuskoru.
Aksenttivärejä käytetään erityisen paljon kesävaatetuksessa kuten bikineissä. Vihreä väri bikineissä korostaa hyvin ruskettunutta ihoa ja keltainen saa siniset silmät säihkymään.

--

Innostuin sitten tapaamisen loppupuolella kysymään, josko kampaamopuolen tytöt osaisi leitata minulle uuden mallin ja laittaa jotain väriä niin, että kokonaisuus sopii minulle.
Sovimme ajan jo seuraavaksi päiväksi, jolloin myös saavuin paikalle hyvissä ajoin.
Olin jo edellisenä päivänä puhunut että haluaisin takaa lyhyen ja edestä pitkän kampauksen, ja kampaaja leikkasikin sen hieman ylipitkäksi bob-tyyliseksi kuontaloksi jota on takaa reippaasti kerrostettu. Lisänä vielä tummanruskea väri levein punaisin raidoin - heihei rahat, hei uusi tukka.
Ja olikin se tosi nätti, tykästyin kovasti. Tammikuun puolella käyn värjäyttämässä vielä punaiset uudelleen että ovat kirkkaat kaverin hääpäivänä :)

Lopputulos oli jotakuinkin tällainen, hieman pidempi vain.Otsatukkakin on täyspitkä, ei siis ole tuollaista vinoon leikattua otsista :)



Miksi bob? Pitkään epäröin ja pitkään tätä leikkausta halusin - mutta kun pitkät hiukset on niin kivat!
Tulin sitten eräänä päivänä peiliin katsoessani tulokseen, että leikattavahan se on, kun hiuksia ei voi pitää töissä auki eikä oikein milloin muulloinkaan kun ne ovat niin sähköiset. Kun hiukset on päivästä toiseen kiinni, ne on turhat.


Vielä hieman joululahjapölinää näin lopuksi :)
Sain muutaman paketin, mutta laatu todellakin korvasi määrän; sain kaikkea tosi hyödyllistä omaa kämppää ajatellen!

Kuva:

Virkattu matto; kummitädiltä. Matossa kiinni olevassa joulukortissa lukee että jos minulla ei ole käyttöä, voin antaa sen siskoille. Vai ei käyttöä? Olen himoinnut tällaista jo pitkään mutta en ole itse saanut aikaiseksi tehdä! Maton halkaisija on noin metri.
Pitkävartiset villasukat; mummolta. Kuvaushetkellä ovat ehtineet jo olla vuorokauden käytössä.
Ihana Novita Aino -vadelma-aiheinen yöpaituli. En yleensä välitä yöpaidoista - varsinkaan näistä pitkistä, mutta kuvio, nam! Tämä jää omaan kaappiin.
6 kappaletta kartio juomalaseja, tummanharmaita. Näitä toivoinkin isältä :)
Teema -tarjoilusetti. Väri meni nappiin, samoin malli. Näitäkin tuli liikkeessä katseltua sillä silmällä ja mukavaa että ne joululahjaksi sain.
Ja viimeisenä mutta ei vähäisimpänä; Razerin Imperator Battlefield 3 collectors edition -pelihiiri!
Tätä en ole vielä edes raaskinut avata paketistaan, on sen verran hieno paketti. Kukapas muukaan sen osti kuin ystäväni, joka ei yhtään tykkää nykyisestä hiirestäni pelikäytössä :D
Ja kuka tietää, ehkä minäkin pääsen uuteen ulottuvuuteen uuden hiireni kanssa Fallout 3:sta pelatessani..ehkäpä.

Viimeistä työviikkoa viedään!
Toivotaan että se tyylianalyysikin saatais pian käytyä :)
(Tyylikirjaa kauhulla odotellessa..)